Kittilän kunnan 14. koronaohje

Tulostettava sivu

Tiedote 24.6.2020, Kittilän kunta

 

Kittilän kunnan koronavirustilanne kesäkuussa 2020

  • Kittilän alueella tilanne on rauhallinen, ensimmäisten tartuntaketjujen jälkeen ei ole tullut ilmi uusia koronavirustartuntatapauksia Kittilässä. Testejä otetaan noin 5 kpl viikossa, ja ne ovat palautuneet negatiivisena. Näytteet otetaan Kittilän terveyskeskuksessa pääasiassa ulkona autokaistalla.
  • Toukokuun puolella Kittilän terveyskeskuksessa purettiin erillinen päivystävä infektiopoliklinikka. Edelleen infektio-oireinen potilas ohjataan eri ovesta sisään. Terveyskeskukseen tullessa asiakkaat ottavat suu-nenäsuojuksen, jota pidetään koko käynnin ajan. Hoitavilla henkilöillä tulee olla myös hoivapalveluyksiköissä suojat edelleen, kun työskennellään riskiryhmäläisten kanssa.
  • Kiireetön ajanvarausjono on terveyskeskuksessa ruuhkautunut koronan myötä. Kiireettömiä vastaanottoaikoja pyritään antamaan mahdollisuuksin mukaan. Vuosikontrolleja joudutaan siirtämään myöhempään ajankohtaan.
  • Syksyllä epidemiariski mahdollisesti lisääntyy, ja edelleen on syytä noudattaa viranomaisten ohjeita hygieniasta ja turvaväleistä.
  • Vaikka Kittilässä tilanne on rauhallinen, on hyvä huomioida, että lähialueilla kuitenkin edelleen on ilmennyt uusia koronatapauksia.

 

Koronatoimien purkaminen Kittilän kunnassa

  • Kittilän kunnassa koronavirusepidemian perusteella aloitettu yli 70-vuotiaiden päivittäistavarajakelu päättyy maanantaista 6.7. alkaen hallituksen uusin suositus huomioiden.
  • Kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti kunnantalon ovet avataan maanantaista 27.7.2020 alkaen.
  • Kittilän kunnan henkilöstön laaja etätyösuositus päättyy Suomen hallituksen linjauksen mukaisesti 1.8.2020 rauhoittuneen epidemiatilanteen johdosta. Kesälomakausi heinäkuussa mahdollistaa joustavasti vaiheittaisen siirtymisen kohti normaaleja työn tekemisen olosuhteita.

 

 

Hallituksen suositusten huomioiminen

Linkki valtioneuvoston sivulle: Koronavirusrajoitusten purkamisen tilanne 23.6.2020
https://valtioneuvosto.fi/tietoa-koronaviruksesta/rajoitukset-ja-suositu...

Linkki valtioneuvoston sivulle: Tiedote 23.6.2020
https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/hallitus-lin...

Linkki Ilta-Sanomien sivulle uutiseen aiheesta:
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006549438.html

 

 

Lisätiedot:

Antti Jämsén, kunnanjohtaja, Kittilän kunta, antti.jamsen@kittila.fi, puh. 040 745 9830
Anu Kanerva, vs. johtava lääkäri (5.7.2020 saakka), Kittilän terveyskeskus, anu.kanerva@kittila.fi

 

Tiedote pdf-muodossa: 24.6.2020, Kittilän kunnan 14. koronaohje

Sivua päivitetty: 
24.6.2020