Kittilän kunnanhallituksen päätökset 8.9.2020

Tulostettava sivu

Tiedote 9.9.2020, Kittilän kunta

 

Kittilän kunnanhallitus on kokouksessaan tiistaina 8.9.2020 käsitellyt ja päättänyt mm. seuraavia asioita:

 

- Kunnanhallitus päätti vuokrata maa-alueen tulvasuojelua varten.

 

- Kunnanhallitus hyväksyi Keskon ostotarjouksen Kittilän kirkonkylässä sijaitsevasta Kiinteistö Oy Kittilän Säästökulmasta siten, että kiinteistön osakkeiden velaton kokonaiskauppahinta on 500 000 euroa, josta Kittilän kunnan omistusosuuden mukainen osuus on 173 500 euroa. Lisäksi kunnanhallitus hyväksyi kaupan esisopimuksen. Kesko purkaa huonokuntoiset rakennukset ja kehittää Kittilän kirkonkylän palveluja, mikä lisää kunnan vetovoimaa ja taajaman viihtyisyyttä. Esisopimuksen allekirjoittamisen jälkeen yhtiö aloittaa erikois- ja myymäläsuunnittelun.

 

- Kunnanhallitus päätti esittää ELY-keskukselle, että se suunnittelisi saarekkeen Könkään kylän kevyenliikenteenväylän suunnitelmaan Inarintien risteykseen.

 

- Kunnanhallitus nimesi Lapin rakenneuudistus- ja tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen ohjausryhmään jäseneksi Tunturi-Lapin seutukunnasta kunnanjohtajien neuvottelujen pohjalta perusturvajohtaja Sirkka-Liisa Ollin.

 

- Kunnanhallitus päätti hyväksyä ja sitoutua paikalliseen kehittämiseen Leader Tunturi-Lappi ry:n esittämällä tavalla Kittilän kunnan osuudella ja esittää edelleen kunnanvaltuustolle, että se sitoutuu 404 950 euron, maksimissaan kuitenkin esitetyn 44 %:n osuudella, rahoituskehykseen ohjelmakaudelle 2021-2027. Leader Tunturi-Lappi ry:n edustaja pyydetään kertomaan tuloksista kunnanvaltuustolle.

 

Lue lisää kokouksen asialistasta Kittilän kunnan verkkosivuilta kohdasta Pöytäkirjat ja asialistat:

http://dynasty.kittila.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_handlers&id

 

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja julkaistaan kunnan verkkosivuilla.

 

Lisätietoja: Antti Jämsén, kunnanjohtaja, Kittilän kunta, puhelin 040 745 9830, antti.jamsen@kittila.fi

 

 

 

Sivua päivitetty: 
9.9.2020