Kulttuuri

Tulostettava sivu

Kittilän kulttuuritarjonta on monipuolista - kulttuurin kirjosta voi nauttia ympäri vuoden!

Kittilässä on vahva kuvataiteen perinne, ja monille luonto toimii innoittajana. Alueen taiteilijoilla on merkittävä osa lappilaisessa ja suomalaisessa taidehistoriassa. Taiteilijat eivät ole vain kuvanneet olemassa olevaa Kittilää, vaan rakentaneet sen moniulotteista henkistä ilmapiiriä, välittäen Kittilästä erilaisia kokemuksia ja kertomuksia. Kittilässä voi tutustua paikalliseen taiteeseen alueen museoissa, gallerioissa ja vaihtuvissa näyttelyissä.
 

Kittilän kotiseutumuseo Pakatissa esittelee kittiläläistä 1900-luvun alkupuoliskon talonpoikaisesineistöä. Museoalue muodostuu vanhoista peräpohjalais-lappilaiseen tapaan sijoitetuista rakennuksista luonnonkauniilla paikalla Ounasjoen rannalla. Myös kylistä löytyy museotoimintaa, esillä on muun muassa vanhoja työvälineitä ja pihapiirejä.
 

Kittilän kirjastossa on monipuolinen aineisto, kuukausittain vaihtuva näyttely ja erilaisia kulttuuritilaisuuksia. Myös elokuvia ja teatteria nähdään Kittilässä tasaisin väliajoin. Taideseura Staalo ylläpitää nykyisin alueen voimakkaita taide-elämän juuria.  Kittilästä löytyy myös käsityöläisyys- ja pelimannimusiikkiperinnettä ja useita kuoroja. Monet erilaiset kulttuuritapahtumat tuovat väriä Kittilän kulttuurivuoteen. Kittilässä toimii useita yhdistyksiä kulttuurin ja taiteen parissa.

 

Kittilässä on panostettu teatteriin vuonna 2008 alkunsa saaneessa, vuosittain jatkuneessa Staalon teatterifestit -tapahtumassa. Festit tuovat näytelmillä, koulutuksilla, musiikilla ja stand-upilla eloa ja iloa alkavaan kaamokseen syys-lokakuun vaihteessa. Kittilässä toimii harrastajateattereita, joiden esityksiä nähdään vuosittain tapahtumissa.

Kittilän kulttuurikierros - kurkkaa kartasta, missä kannattaa vierailla!

 

Kittilän kunnan kulttuuritoimi luo edellytyksiä taiteen ja kulttuurin tekemiselle ja kokemiselle

Kulttuuritoimi järjestää ympäri vuoden monipuolisesti kulttuuritilaisuuksia ja –tapahtumia yksin sekä yhteistyössä muiden kulttuuritoimijoiden kanssa. Kunnan perinteisiin kuuluu mm. vuosittain järjestettävät nelipäiväiset kesämarkkinat, jossa kulttuuritoimi on aktiivisesti mukana järjestäen ohjelmaa markkina-alueella.

 

Kulttuuritoimi tukee myös vapaaehtoista kulttuuritoimintaa avustuksin. Avustukset ovat haettavissa keväisin kittiläläisille yhdistyksille ja yksityisille taiteen ja kulttuurin harrastajille. Avustuslomake ja ohjeet löytyvät kohdasta Lomakkeet.
 

 

Yhteystiedot

Marika Salminen
Kulttuurisihteeri
Puhelin 040 568 1356
marika.salminen(at)kittila.fi
kulttuuritoimisto(at)kittila.fi

Sivua päivitetty: 
5.10.2015