Tiedote: Kittilän kirjastolle pidempi perjantaiaukioloaika nuorisovaltuuston aloitteesta

Tulostettava sivu

Kittilän kirjaston aukioloaikoja on muutettu perjantain osalta niin, että perjantai-iltaisin on mahdollista käyttää kirjaston palveluja kello 18 saakka aikaisemman klo 16 sijaan. Muutos lähti liikkeelle Kittilän nuorisovaltuuston lokakuussa 2016 tekemästä kyselystä, jolla selvitettiin, toivotaanko kirjastolle nykyisestä poikkeavia aukioloaikoja ja saavutettaisiinko kirjaston palvelut paremmin aukioloaikoja muuttamalla. Kyselyyn haettiin erityisesti yläkoululaisten ja toisen asteen opiskelijoiden ja muiden nuorten mielipiteitä. Kysely oli avoinna kaikille kuntalaisille.

 

Kyselyn tulosten perusteella nuorisovaltuusto jätti vapaan sivistystyön lautakunnalle aloitteen, jossa ehdotettiin aukioloaikojen pidentämistä perjantai-illalle tai lauantaille.

 

Uusi aukioloaika otettiin käyttöön vapaan sivistystyön lautakunnan päätöksellä marraskuun alusta vuoden 2016 loppuun saakka kokeiluluontoisena. Perjantai-iltapäivän pidempää aukioloaikaa on nyt päätetty jatkaa toukokuun 2017 loppuun saakka kokeiluna, jolla selvitetään pidennysajan käyttöastetta.

 

- Nuorisovaltuustoon otettiin yhteyttä, että voisimmeko ottaa kiinni tällaisesta ideasta, että kirjaston aukioloaikoja muutettaisiin. Halusimme selvittää tätä kyselyllä ja viedä asiaa eteenpäin, kertovat Jaakko Sattanen ja Tiina Kiuttu nuorisovaltuustosta.

 

- Tällä muutoksella vastataan kuntalaisten toiveeseen. Toistaiseksi perjantai-illat ovat olleet vielä hiljaisia, joten toivomme, että pidennettyä aukioloaikaa hyödynnettäisiin ja ihmiset löytäisivät palvelumme nyt pidennetyn aukiolon myötä, kertoo kirjastotoimenjohtaja Raili Sirkka.

 

Edellisen kerran aukioloaikoja muutettiin vuoden 2014 alusta lähtien niin, että kirjasto sulkeutuu perjantaisin muita arkipäiviä aikaisemmin, klo 16. Tällöin kirjasto puolestaan avautui perjantaisin aikaisemmin, klo 9.

 

Lisätiedot:
Raili Sirkka, kirjastotoimenjohtaja p. 040 506 0042, raili.sirkka(at)kittila.fi
Jaakko Sattanen, nuorisovaltuuston puheenjohtaja, puhelin 040 542 4621, jsattanen(at)gmail.com

Sivua päivitetty: 
4.1.2017