Tiedote: Kittilän kunta osallistuu Digiturvaviikolle

Tulostettava sivu

 

 

Tiedote 21.10.2020, Kittilän kunta

Kittilän kunta on mukana valtakunnallisella Digiturvaviikolla 26.-30.10.2020. Digiturvaviikon aikana Kittilän kunnan henkilöstö käyttää yhden työtunnin digiturvallisen arjen edistämiseen.

 

Digiturvaviikon ajatuksena on, että vaikka digitaalinen turvallisuus ei aina ole ensimmäisenä mielessä työn kiireen keskellä, digitaalinen turvallisuus on tärkeä asia, joka koskettaa meistä jokaista. Siksi Digiturvaviikko tuo lokakuussa digitaalisen turvallisuuden työpaikkojen näytöille ympäri Suomen. Viikko keskittyy pieniin arjen valintoihin, joiden avulla kehitetään Suomesta maailman digiturvallisin maa.

 

Digiturvaviikolla Kittilän kunnan henkilöstö käyttää yhden työtunnin viikon aikana digitaalisen turvallisuuden edistämiseen. Tunnin voi käyttää esimerkiksi Digiturvaviikon ohjelman parissa, pelaamalla Digiturvallinen elämä -pelin tai suorittamalla Digiturvallinen elämä -koulutuksia. Kunnassa voidaan pitää myös omia sisäisiä koulutuksia tai järjestää digiturvallisuuteen liittyviä työpajoja.

 

Digiturvaviikon järjestää Digi- ja väestötietoviraston digiturvapalvelut. Mukana viikolla yhteistyössä ovat myös Keskusrikospoliisi, Kuntaliitto, Liikenne- ja viestintävirasto, Tietosuojavaltuutetun toimisto, Turvallisuuskomitea sekä FISC ry.

 

Ohjelmaan voi tutustua tarkemmin täältä: https://dvv.fi/digiturvaviikko 

 

Lisätietoja:
Antti Jämsén, kunnanjohtaja, Kittilän kunta, puhelin 040 745 9830, antti.jamsen@kittila.fi
Hanna-Maria Grandell, vs. hallintojohtaja, puhelin 040 572 4460, hanna-maria.grandell@kittila.fi

Sivua päivitetty: 
21.10.2020