Selkeä palvelumalli työnantajille ja kansainvälisille osaajille
International House Tunturi-Lappi ja Pello -hanke kehittää alueelle pysyvää palvelumallia, jonka tavoitteena on
- helpottaa kansainvälistä rekrytointia kokoamalla viranomaisten ja muiden toimijoiden palvelut selkeäksi kokonaisuudeksi
- tukea työntekijöiden kotiutumista alueelle
- edistää työvoiman saatavuutta lisäämällä alueen pito- ja paluuvoimaa
Palvelu toimii viiden eri kunnan alueella, Enontekiöllä, Kittilässä, Kolarissa, Muoniossa ja Pellossa. Palvelu käynnistyy syksyllä 2026.
Tukea kansainväliseen rekrytointiin
Työnantajana saat tietoa, ohjeita ja tukea kansainvälisen työvoiman rekrytoinnin eri vaiheisiin. Palvelusta saat apua esimerkiksi työntekijän palkkaamiseen liittyvissä käytännöissä, viranomaisasioissa sekä työntekijän alueelle kotiutumiseen liittyvissä kysymyksissä.
Neuvontaa ja palveluita helposti saatavilla
Palveluihin kuuluu etäneuvontaa sekä työnantajille että työnhakijoille, mahdollisuus yksilölliseen ohjaukseen sekä alueella järjestettävät pop up -palvelut. Lisäksi hankkeessa rakennetaan verkkosivut, joilta löydät ajankohtaista tietoa ja ohjeita ympäri vuorokauden.
Osallistu kehittämiseen
Haluamme kehittää palveluita, jotka vastaavat mahdollisimman hyvin alueen työnantajien tarpeisiin. Voit vaikuttaa palveluiden sisältöön ja tulevaan kehittämiseen osallistumalla työnantajille suunnattuun kyselyyn.
Valitse tilanteeseesi sopiva kysely:
- Työnantajille, joilla on jo kansainvälistä työvoimaa: Vastaa työnantajakyselyyn kansainvälisestä työvoimasta
- Työnantajille, joilla ei vielä ole kansainvälistä työvoimaa: Vastaa työnantajakyselyyn kansainvälisestä työvoimasta
Vastauksesi auttaa meitä suunnittelemaan ja kehittämään palveluita, jotka tukevat alueen työnantajia parhaalla mahdollisella tavalla.
Tule kehittäjäkumppaniksi
Etsimme työnantajia mukaan palveluiden kehittämiseen ja mahdollisiin pilotointeihin. Olemme tehneet yhteistyötä alueen työnantajien kanssa jo aiemmin ja järjestäneet esimerkiksi kausityöinfoja muualla Suomessa asuville kansainvälisille työnhakijoille yhteistyössä työnantajien kanssa.
Jos haluat osallistua palveluiden kehittämiseen kehittäjäkumppanina tai tulla infoon kertomaan yrityksesi uramahdollisuuksista, voit ilmoittautua mukaan tällä lomakkeella. Olemme sinuun yhteydessä.
Kiitos osallistumisesta yhteiseen kehittämiseen!