Uusi rakentamislaki tulee voimaan 1.1.2025. Koska kuntien rakennusjärjestysten tulee vastata rakentamislakia, uudistuvan rakentamisen sääntelyn myötä uudistuvat myös kuntien rakennusjärjestykset.
Rakennuslaki antaa kunnalle mahdollisuuden säätää paikallisista oloista johtuvat suunnitelmallisen ja sopivan rakentamisen, kulttuuri- ja luonnonarvojen huomioon ottamisen sekä hyvän elinympäristön toteutumisen ja säilyttämisen kannalta tarpeelliset määräykset rakennusjärjestyksellään. Toimivalta on tarkasti rajattu rakentamislaissa seuraaviin asioihin:
- rakennuspaikka ja muut alueet
- rakennuksen koko ja sen sijoittaminen
- rakennuksen sopeuttaminen ympäristöön ja rakentamistapa
- muita rakennusta pienempiä rakennuskohteita koskevat, kuten istutukset, ja aidat
- rakennetun ympäristön hoitoa ja vesihuollon järjestämistä sekä muita niihin rinnastettavia paikallisia rakentamista koskeviin seikkoihin.
Rakennusjärjestyksen määräykset eivät saa olla kiinteistönomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle kohtuuttomia.
Rakennusjärjestyksessä olevia määräyksiä ei sovelleta, jos ylemmän asteisessa oikeusnormissa, kuten kunnan hyväksymässä kaavassa, asetuksessa tai laissa on asiasta toisin määrätty.
Kiittilän kunnan uusi rakennusjärjestys 1.7.2026 alkaen.