Säästä energiaa kotona

Kuva
Piirroskuva, jossa ihmisellä on suuri hehkulamppu käsissään.

Valtaosa asumisen energiankulutuksesta ja päästöistä syntyy lämmityksestä [1]. Lisäksi energiaa kuluu veden lämmitykseen ja sähkölaitteiden käyttöön. Myös energiantuotannon tapa vaikuttaa päästöihin: uusiutuva energia on lähtökohtaisesti vähäpäästöisempää kuin fossiilisiin polttoaineisiin perustuva energiantuotanto. Kotona voikin tehdä monia valintoja, jotka vähentävät energiankulutusta ja säästävät samalla sekä ympäristöä että rahaa.

Vaihda uusiutuvaan energiaan

Sähkösopimuksen vaihtaminen uusiutuvaan energiaan on helppo tapa pienentää oman kodin ilmastovaikutuksia. Tuulella, auringolla, vedellä ja kestävällä bioenergialla tuotettu sähkö aiheuttaa vähemmän ilmastopäästöjä kuin fossiilisilla polttoaineilla tuotettu energia.

Lue lisää: Vastuullinen kuluttaminen: Sähkön kilpailutus - Kuluttajaliitto 

Säästä energiaa kotona

Energiaa voi säästää monin pienin keinoin, ja pienetkin muutokset voivat näkyä myös asumiskustannuksissa. Lämmityskaudella kannattaa kiinnittää huomiota esimerkiksi kodin lämpötilaan, ikkunoiden ja ovien tiivisteisiin sekä tuuletustapoihin. Energiaa voi säästää myös käyttämällä lämmintä vettä kohtuullisesti. 

Motivan sivuilta löydät kattavasti lisätietoa sekä vinkkejä energiatehokkuuden parantamiseen:

Valitse energiapihejä laitteita

Kodinkoneiden ympäristövaikutuksista suurin osa syntyy käytönaikaisesta energiankulutuksesta, mutta myös laitteiden valmistus kuluttaa energiaa ja luonnonvaroja. Erityisen suuri vaikutus on jatkuvasti päällä olevilla laitteilla, kuten jääkaapilla ja pakastimella, sekä muilla isoilla kodinkoneilla kuten sähköliedellä sekä pyykin- ja astianpesukoneella. 

Kun kodinkoneiden uusiminen tulee ajankohtaiseksi, valitse laitteita, joiden energialuokka on mahdollisimman korkea. Kodinkoneiden hankinnassa kannattaa muistaa samat periaatteet kuin muissakin hankinnoissa: osta vain tarpeeseen, suosi laadukkaita ja korjattavia tuotteita sekä käytä ja huolla laitteita ohjeiden mukaan. Rikkinäiset laitteet tulee viedä sähkö- ja elektroniikkaromun (SER) keräykseen. 

Lue lisää: Vastuullinen kuluttaminen: Kodinkoneet – Kuluttajaliitto

Säästä lämmintä vettä kotona

Lämpimän veden käyttö kuluttaa energiaa sekä veden lämmittämiseen että veden käsittelyyn. Suihkussa käytetyn ajan lyhentäminen, vettä säästävät suihkupäät sekä täysien koneellisten peseminen ovat helppoja keinoja vähentää sekä energiankulutusta että vesilaskua.

Lisätietoa: Motiva – Vedenkulutus, vedensäästö ja vesivuodot