Kaikkien tuotteiden valmistamiseen ja kuljettamiseen kuluu energiaa ja luonnonvaroja. Esimerkiksi tekstiili- ja muotiteollisuus yksinään aiheuttaa arviolta noin 10 % maailmanlaajuisista päästöistä – enemmän kuin lento- ja laivaliikenne yhteensä [1]. Mitä enemmän ostamme uutta tavaraa, sitä enemmän luonnonvaroja kuluu ja päästöjä syntyy. Tehokkain tapa vähentää kulutuksen ympäristövaikutuksia on jättää turhat ostokset tekemättä. Välttämättömien ostosten kohdalla kannattaa suosia laadukkaita ja korjattavia tuotteita, jotka kestävät käytössä pitkään.
- Harkitse ennen ostamista
Tehokkain ja yksinkertaisin keino kuluttaa kestävämmin on kuluttaa vähemmän. Ylimääräisten tavaroiden ja tuotteiden hankkiminen kuormittaa paitsi ympäristöä, myös lompakkoa. Kodin tavaramäärän pitäminen maltillisena voi myös helpottaa arkea, kun tavarat pysyvät järjestyksessä ja niitä tarvitsee etsiä vähemmän ja siivotessa niitä ei tarvitse siirrellä paikasta toiseen.
Kun sinulle herää tarve hankkia jotain uutta, mieti onko kyseessä aito tarve vai kenties hetkellinen mieliteko? Usein hankintoja on hyvä harkita vähintään yön yli.
Lue lisää: Ympäristö.fi – Hanki harkiten tavaroita ja palveluita
- Lainaa, vuokraa tai osta käytettynä
Käytetty tuote on usein ympäristöystävällisempi valinta, kuin uusi tuote. Suosimalla käytettyä vältät uusien tuotteiden hankkimista, ja säästät paitsi ympäristöä, myös aikaa ja rahaa.
Jos mahdollista, hankinnat kannattaa tehdä käytettynä esimerkiksi kirpputorilta, joita on nykyään kivijalkamyymälöiden lisäksi myös verkossa. Myös lainaus- ja vuokrauspalveluita kannattaa hyödyntää mahdollisuuksien mukaan. Kittilässä käytettyjä tavaroita voi etsiä esimerkiksi kierrätysmyymälä Vihreästä Ahmasta, josta kuntalaiset voivat myös lainata harrastusvälineitä.
Lue lisää:
- Kiinnitä huomio laatuun
Tuotteen ympäristövaikutusten kannalta olennaista on se, mistä materiaaleista tuote on valmistettu ja kuinka pitkään se kestää käytössä. Laadukkaat ja kestävät tuotteet tarvitsevat harvemmin korvaamista, mikä säästää luonnonvaroja ja vähentää päästöjä. Ennen ostopäätöstä kannattaa selvittää, voiko tuotetta huoltaa tai korjata sekä sopiiko se aiottuun käyttötarkoitukseen. Ympäristömerkinnät ja energiatehokkuustiedot auttavat vertailemaan tuotteiden ympäristövaikutuksia ja tekemään kestävämpiä valintoja.
Lue lisää siitä, miten voit huomioida vastuullisuusnäkökulmia hankkiessasi
- Huomioi tuotteen alkuperä
Tuotteen alkuperä voi vaikuttaa sen turvallisuuteen, laatuun ja ympäristövaikutuksiin. Suomessa ja EU:ssa toimivia yrityksiä koskevat erilaiset turvallisuuteen, ympäristövaikutuksiin ja tuotanto-olosuhteisiin liittyvät vaatimukset. Jos ostat suoraan EU:n ulkopuolelta, tuote ei välttämättä täytä näitä vaatimuksia. Siksi tuotteen alkuperään kannattaa kiinnittää huomiota jo ostovaiheessa. Helpoin tapa varmistua tuotteen turvallisuudesta ja vaatimustenmukaisuudesta on ostaa EU:n alueella toimivilta yrityksiltä. Jos tilaat tuotteen EU:n ulkopuolelta, selvitä sen turvallisuus ja vastuullisuus mahdollisimman hyvin.
Lue lisää: Tukes – Omalla vastuulla
- Suosi ympäristömerkittyjä tuotteita
Ympäristömerkit helpottavat vastuullisempien valintojen tekemistä arjessa. Kun hankit uusia tuotteita, etsi tuotteista luotettavia ympäristömerkkejä. Tällaisia ovat puolueettoman tahon myöntämät ja valvomat merkit, kuten Pohjoismainen ympäristömerkki eli Joutsenmerkki, EU-ympäristömerkki, EU:n energiamerkki ja EU:n luomumerkki.
- Pidennä tuotteen käyttöikää
Käyttämällä tavaroita pidempään voit välttää uusien hankintojen tekemistä, ja säästät ympäristön lisäksi myös aikaa ja rahaa. Myös tuotteen käyttökertojen lisääminen vähentää suhteessa sen käytöstä aiheutuvia ympäristövaikutuksia.
Huolla tavaroita ohjeiden mukaan. Myös monet korjaukset on helppo tehdä itse, ja ohjeita ja opastusta voi etsiä esimerkiksi verkosta tai erilaisilta kursseilta. Myös erilaiset huolto- ja korjauspalvelut kannattaa pitää mielessä, ja ammattilaiselta kannattaa vähintäänkin kysyä mielipidettä, kannattaako jonkin asian korjaaminen.
Lue lisää: Kuluttajaliitto – Vastuullisesti vaateostoksilla: Korjaaminen, huoltaminen ja tuunaaminen