Kunnanjohtajan ajankohtaistiedote: Europarlamenttivaalit ja osallistuva budjetointi tuovat mahdollisuuksia vaikuttaa

Kuva
Värikäs Kittilä-kuosi, jossa erikokoisia ja värisiä ahmoja, keltainen ahma-logo sekä vaakunalogo

Tiedote 7.6.2024, Kittilän kunta

Kittiläläisillä on tällä viikolla kaksikin vaikuttamisen mahdollisuutta. Europarlamenttivaaleja vietetään sunnuntaina, ja samana päivänä päättyy kunnan osallistuvan budjetoinnin äänestys.

Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys on ohi ja varsinaiset vaalit toimitetaan sunnuntaina 9.6.2024 klo 9.00-20.00. Lisätietoa vaaleista on koottu Kittilän kunnan verkkosivulle kittila.fi | Europarlamenttivaalit 2024. Myös nuoria kannustetaan äänestämään, nuorten kannattaakin tutustua nuorten vaalikoneeseen kittila.fi | Nuorten vaalikone 2024

Kunnan osallistuvan budjetoinnin loppuäänestys on avoinna myös sunnuntaihin 9.6.2024 saakka. Kuntalaiset saavat äänestää voittajaehdokasta niistä kuntalaisten aiemmin ehdottamista ideoista, jotka ovat edenneet virkamiestyönä tehdyn arvioinnin jälkeen loppuäänestykseen. Jokainen 12 vuotta täyttänyt kuntalainen voi äänestää kerran, ja antaa oman äänensä siitä, miten haluaisi käyttää 30 000 euroa kittiläläisten hyvinvointiin. Lisätietoa on Kittilän verkkosivuilla kohdassa Ajankohtaista.

Kittilän Kaukosessa avattiin 6.6.2024 Hiljaisuus-festivaali jälleen kerran aivan upealla ohjelmistolla. Kittilän kunta ja alueen useat toimijat ovat tukeneet tapahtumaa ja lukuisat vapaaehtoiset ovat talkoilleet tapahtuman järjestämisessä. Tästä on hyvä jatkaa kohti Särestöniemen Reidar-100 vuotta -juhlaa kohti. Kaukonen on monella tavalla jättänyt merkittävän jalanjäljen Kittilän kunnan alueen kulttuuriperintöön, vahvistaen sitä edelleen.

Kittilässä ja sen kylissä tapahtuu paljon kesällä ja ruskalla. Kunnan sivuille on koottu runsaasti tietoa siitä, mitä täällä voi tehdä lumettomana aikana. Kesällä järjestetään pieniä tapahtumia ja tempauksia sekä suuria valtakunnallisia ja ulkomailtakin kisailijoita ja osallistujia tuovia yleisötapahtumia. Tarjontaan voi tutustua niin ikään kunnan verkkosivuilla, osoitteessa https://kittila.fi/2024/tapahtumia-kittilassa-kesalla-ja-ruskalla-2024. Esimerkiksi Kittilän kotiseutumuseossa on kesän aikana paljon tekemistä, ja kunnan uusi skeittiparkki Sirkassa avataan lauantaina 15.6.2024. Avajaisissa klo 13 alkaen mm. kisailua, skeittiaiheisia palkintoja, musiikkia ja vierailevia tähtiä. Kittilän kesämarkkinoita vietetään perinteisesti heinäkuun alkupuolella 5.-7.7., ja tänä vuonna markkinoiden avajaiset pidetään Könkään kylässä.

Kittilän kunta oli mukana Yle:n Miljoona roskapussia –kampanjassa tänäkin vuonna, ja Kittilässä kerättiin asukaslukuun suhteutettuna hieno määrä roskapusseja, 332 kpl tempausajan aikana ja Yle:n laskuriin merkittynä. Eli runsaasti on saatu jätettä pois teiden varsilta ja lähiympäristöstämme.

Kittilän kunnassa kesälomia keskitetään kesäkaudelle. Palveluissa voi olla aukioloaika- ja muita muutoksia, joten kannattaa tarkistaa ensin yhteydenotolla tilanne. Kittilän kunnantalo pidetään kiinni 8.7. - 28.7.2024, kuitenkin kaikki tarvittavat päivystykset järjestetään ja toimintojen riittävä sujuvuus varmistetaan myös kesän aikana.

Hyvää kesää!

 

Lisätiedot:

Timo Kurula, kunnanjohtaja, Kittilän kunta, puhelin 040 595 7597, timo.kurula@kittila.fi