Kunnanjohtajan ajankohtaistiedote: Kittilän väestönmäärä kasvaa ennusteen mukaan uudelle tuhatluvulle

Kuva
Auringonlaskussa ihminen ja koira tunturissa

Tiedote 25.10.2024, Kittilän kunta

Kittilän kunnalle viikko on ollut hyvien uutisten viikko jälleen kerran. Tuorein uutinen liittyi väestönkasvuun, josta Tilastokeskus julkaisi koko Suomen väestön kehityksen ohella myös kuntakohtaisia ennusteita. Kittilän väkiluku kasvaa muuttoliikkeen kasvattaessa väestönmäärää.  Tilastokeskuksen mukaan vuoteen 2045 mennessä Kittilän väkiluku lähentelee kahdeksaatuhatta asukasta. Se luo tulevaisuuden uskoa. Suuri kiitos Kittilän kunnan päättäjille, viisas palveluihin satsaaminen osoittaa yhtälön toimivan ja tuottavan tulosta. Lapissa matkailukunnat kasvattavat väestöään, mikä tietysti luo paineita asuntotuotantoon. Kittilä on käynnistänyt asuntotuotannon Kirkonkylälle. Asuntoja tarvitaan Sirkkaan myös. Myös kaivosteollisuuden näkymät luovat painetta asuntojen tarjontaan. Kunnassa on tehty vuoden 2022 lopulla aloite vauvarahan käyttöönotosta, jolla kannustettaisiin syntyvyyden kasvattamiseen. Aloite tuodaan käsittelyyn, koska vuoden 2025 talousarvion laadinta on käynnissä.

Kunnanvaltuusto teki myös Suomen tasollakin harvinaislaatuisen päätöksen laskea ensi vuoden kunnallisveroprosenttia 0,30 prosenttiyksiköllä. Vuonna 2025 Kittilän kunnan tuloveroprosentti on 7,30. kun se tänä vuonna on ollut 7,60. Kunnan tuloveroprosentin laskeminen vähentää kunnan tuloverojen määrää noin 493 000 eurolla. Tällä halutaan osaltaan tuoda kunnan tämänhetkistä vakaata taloustilannetta myös kuntalaisten hyväksi ja vahvistaa yleisen inflaation vastapainoksi kuntalaisten ostovoimaa.

Kevan kehittämän Pulssi-kyselyn tulosten perusteella Kittilän kunnan työntekijöiden työhvinvointi- ja työtyytyväisyys on parantunut. Kyselyn keskiarvo osoitti kaikkien toimialojen kesken 4.0 pistettä, kun suurin pistemäärä on 5.0. Kevään laajassa työkyselyssä pistemäärä oli 3.6. Kyselyllä kartoitetaan muun muassa henkilöstön kokemusta työyhteisöstä, johtamisesta, työjärjestelyistä ja -olosuhteista, sekä työn merkityksellisyydestä, omasta jaksamisesta ja osaamisesta. Kiitos kuuluu koko henkilöstölle ja esihenkilötyötä tekeville. Kyselyn tuloksia käsitellään kunnanhallituksessa 29.10.2024.

Kunnan elinkeinotoimen eli Kideve Elinkeinopalveluiden Kestävää liiketoimintaa Narikalla -hanke keskittyy Kittilän kirkonkylän liiketoiminnan kehittämiseen kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Hankkeen tavoitteena on luoda kestäviä liiketoimintamalleja ja parantaa paikallisten yritysten kilpailukykyä. Hankkeen aikana järjestetään erilaisia tilaisuuksia ja työpajoja, joissa yrittäjät voivat verkostoitua ja saada ajankohtaista tietoa kestävän liiketoiminnan käytännöistä. Tavoitteena on myös edistää yhteistyötä paikallisten toimijoiden välillä ja luoda uusia mahdollisuuksia kasvulle ja kehitykselle. Hanke saa JTF-rahoitusta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta.

 

Lisätiedot: 

Timo Kurula, kunnanjohtaja, Kittilän kunta, puhelin 040 595 7597, timo.kurula@kittila.fi