Kunnanjohtajan ajankohtaistiedote: Osallistuva budjetointi käynnistynyt, ympäristöviikko tulossa

Kuva
Värikäs Kittilä-kuosi, jossa erikokoisia ja värisiä ahmoja, keltainen ahma-logo sekä vaakunalogo

Tiedote 26.4.2024, Kittilän kunta
 

Osallistuva budjetointi yhdistää kuntatalouden ja demokratian

Kittilän kunnan osallistuva budjetointi järjestetään nyt toista kertaa. Kaikilla kunnan asukkailla on mahdollisuus ideoida, ehdottaa ja äänestää, miten talousarviossa vuodelle 2024 varattu 30.000 euron määräraha käytetään. Tänä vuonna kuntalaiset voivat tehdä ehdotuksia seuraavista teemoista: Tapahtumat, yhteisöllisyyden edistäminen, liikuntamahdollisuuksien kehittäminen, luonto ja lähiympäristö. Osallistuvalla budjetoinnilla tarkoitetaan toimintatapaa, jossa kuntalaiset otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Tavoitteena on vahvistaa kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksia ja edistää yhdenvertaisuutta. Viime vuonna kuntalaisäänestyksen voitti ehdotus "Lisää resursseja mielenterveyspalveluihin nuorille ja perheille”. Lisätietoa viime vuoden käyttökohteista, tämän vuoden osallistuvasta budjetoinnista ja kyselylomake ovat kunnan verkkosivuilla.

 

Ympäristöviikolla talkoillaan yhdessä

Kittilän ympäristöviikko järjestetään toukokuun viimeisellä viikolla. Kaikki kutsutaan yhteisiin talkoisiin pitämään huolta ympäristöstämme ja lähiluonnon siisteydestä. Luvassa on siivoustalkoita kirkonkylällä, Levitunturin ympäristössä ja kylissä ja muuta ympäristöaiheista ohjelmaa. Kyliä kannustetaan ilmoittamaan omat siivoustalkoot kunnan tapahtumakalenteriin, ja yhdistykset voivat hakea kunnasta sadan euron tempausavustusta siivoustalkoiden järjestämiseen. Kunta on mukana myös Yle:n järjestämässä Miljoona roskapussia –kampanjassa – kyseessä on leikkimielinen kisa Suomen kuntien ja kaupunkien kesken, missä kerätään suurin määrä roskapusseja roskaa pois luonnosta näin kevään tulleen. Kiinteistönomistajia kannustetaan huolehtimaan oman asunnon ja liiketilan piha ja ympäristö roskattomaksi ja siistiksi. Lapecon ecoNOUTO ja ecoKIERROS auttavat osaltaan ympäristöstä huolehtimista, kun ajoneuvot ja jätettä noudetaan pois kylistä.  Lisäksi Kittilän ilmastotyö etenee, tällä viikolla työn tiimoilta on tavattu yrittäjiä, asukkaita ja koululaisia, ja yhdessä on kirjattu konkreettisia toimenpiteitä Kittilän ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.

 

Muita ajankohtaisia asioita

Kunnassa on meneillään avustusten hakuja. Yli 70-vuotiaille myönnettävä talvikunnossapitoavustus 2024 on haettavissa 30.4.2024 saakka. Samoin kulttuuri-, urheiluseura- ja nuorisoavustukset tulee hakea ti 30.4.2024 klo 12 mennessä.

Europarlamenttivaalit toimitetaan sunnuntaina 9.6. Tietoa ennakkoäänestyksestä kunnantalolla ja ennakkoäänestysauton aikataulu, pysähtymispaikat ja –ajat ovat kunnan verkkosivuilla.

Kittilän kunnanvaltuusto kokoustaa maanantaina 29.4., ja yleisö voi seurata kokousta Kittilän kunnan verkkosivujen kautta osoitteessa https://kittila.fi/verkkolahetykset-ja-tallenteet

Kittilän kunta on mukana Kuntien Internet-sivujen käyttäjätutkimuksessa 2024. Kehitämme jatkossa verkkosivustoamme kittila.fi käyttäjäkyselyssä saatujen tulosten avulla. Tutkimukseen voi osallistua kunnan verkkosivuilla.

Kunnan johto tapasi maakuntajohtaja Mika Riipin ja muita Lapin liiton edustajia keskiviikkona 24.4. Aiheina oli mm. EU-tiedotuspiste, Lapin yhteismarkkinointi -brändi työ, infraan liittyvät hankkeet. Myös kaivoksiin liittyviä asioita sivuttiin sekä monia muita ajankohtaisia asioita edunvalvontaan liittyen.

 

Lisätiedot:

Timo Kurula, kunnanjohtaja, Kittilän kunta, puhelin 040 595 7597, timo.kurula@kittila.fi