Kuntalaisten kyselytunti järjestetään ma 29.9. - lähetä kysymyksesi viim. ma 22.9.2025 aikana

Kuva
Piirroskuva, jossa kaksi ihmistä istuu tuoleilla ja juttelee eloisasti ja seinällä on kello.

Kittilän kunta haluaa kuntastrategiansa mukaisesti lisätä kuntalaisten osallistumista ja vuorovaikutusta kunnan päätöksenteossa järjestämällä kuntalaisten kyselytunnin.

Kuntalaisten kyselytunti järjestetään kunnantalolla valtuustosalissa ennen valtuuston kokousta maanantaina 29.9.2025 klo 13-14. Tervetuloa osallistumaan ja vaikuttamaan! 

Kyselytunnin tarkoitus ja toteutus

Kyselytunti on suunnattu kuntalaisille, ja siihen voivat osallistua Kittilän kunnassa asuvat henkilöt, kunnassa toimivan yhteisön tai säätiön edustajat ja kiinteää omaisuutta kunnassa omistavat tai hallitsevat. 

Kysymyksiä voi osoittaa kunnanhallitukselle ja johtaville viranhaltijoille kunnan toiminnasta, budjetista ja muista kuntaan liittyvistä asioista. Kyselytunnilla kuntalaiset voivat saada suoraan vastauksia kysymyksiin johtavilta viranhaltijoilta ja päättäjiltä.

Kysymyksiä kerätään etukäteen. Kysymykset tulee lähettää kuntaan viimeistään seitsemän (7) päivää ennen kyselytuntia eli tähän ensimmäiseen kyselytuntiin viimeistään maanantaina 22.9.2025.


Lähetä kysymyksesi
- verkkosivuilta löytyvällä sähköisellä lomakkeella https://kittila.fi/palautekanava, valitse kohta ”Kysymys kuntalaisten kyselytunnille",
- sähköpostilla kunnan kirjaamoon osoitteella kirjaamo@kittila.fi tai
- postitse kirjaamoon os. Kittilän kunta, Valtatie 15, 99100 Kittilä.


Kyselytunti on kaikille avoin tilaisuus, jota voit seurata joko:
- paikan päällä kunnantalolla valtuustosalissa, ma 29.92025 klo 13-14. Kyselytunnin yhteydessä kunnantalolla on kahvitarjoilu.
- etänä verkkolähetyksen kautta, linkki lähetykseen löytyy tapahtumapäivänä
Youtube @kittilankunta, Live-lähetykset | youtube.com  (Live-välilehti)

Lue lisää aiheesta: Kuntalaisten kyselytunti | kittila.fi 

 

 

Ota yhteyttä