Lintujen laskentapisteitä Kittilässä Ukonpuljun ulkoilureitillä ja Sirkassa Kätkän vaellusreitillä

Kuva
Pistelaskentapaikkakyltti Ukonpuljun reitillä puussa.

Tiedote 23.10.2025, Kittilän kunta

Kittilän kunnan ja Jyväskylän yliopiston yhteistyönä on syksyllä 2025 ilmestynyt lintujenlaskentapisteistä kertovia kylttejä kunnan suosituille ulkoilureiteille. Lintujen laskentapisteitä on Kittilässä kirkonkylällä Ukonpuljun ulkoilureitillä kahdeksan, sillan jälkeen ja joen varrella, ja toiset kahdeksan Sirkassa Kätkätunturin päälle menevällä vaellusreitillä. Pisteillä kaikki voivat osallistua lintujen laskentaan, osallistua tieteen tekemiseen ja samalla oppia tunnistamaan lintuja niiden laulun perusteella. Lintujen äänimaisema on tämän vuoden osalta jo pitkälti hiljentynyt, ja kyltit ovatkin jo valmiina ensi kevättä ja lumetonta aikaa  varten.

Lähde linturetkelle ja tee kansalaistiedettä

Kittilän kunta ja sovelluksen kehittäjät kannustavat lähtemään liikkeelle luontoon ja osallistumaan kansalaistieteen tekemiseen ympäri vuoden. Muuttolintujen kevät -sovellus tunnistaa tekoälyn avulla puhelimella nauhoitetuista äänitteistä linnut niiden laulun perusteella. Nauhoitetut linnunlaulut päätyvät tutkimuskäyttöön. Ulkoilureiteillä olevat pistelaskentapaikat ovat tutkimuksen kannalta erityisen tärkeitä, sillä niiden avulla saadaan tehtyä paikkakohtaista linnuston seurantaa. 

Miten mukaan?

  • Lataa Muuttolintujen Kevät –niminen ilmainen sovellus sovelluskaupoista. Sovellusta voi käyttää ympäri vuoden ja se tunnistaa myös muita kuin muuttolintuja.
  • Kännykkäsovelluksella voi äänittää linnunlaulua ja tunnistaa lintulajit automaattisesti tekoälymallin avulla, sovellus tunnistaa yli 250 suomalaista lintulajia.
  • Reiteillä kylttien kohdalla aloita skannaamalla qr-koodi sovelluksella ja nauhoita linnun ääntä 5 minuutin ajan.
  • Voit myös käyttää sovellusta luonnossa liikkuessasi missä vain lintujen äänen tunnistamiseen.
  • Sovelluksen kartalta voit nähdä, mitä lajeja on missäkin havaittu. 

Kittilä mukana maanlaajuisessa pisteidenlaskentaverkostossa 

Jyväkylän yliopiston Digitaalisen kansalaistiedekeskuksen Muuttolintujen kevät - sovelluksella kansalaiset voivat puhelimellaan äänittää lintuja, tunnistaa ne tekoälyllä, ja nähdä kaikkien suomalaisten havainnot lähes reaaliaikaisesti havaintokartalla. Ajatuksena on ollut rikkoa tieteenteon rajoja mahdollistamalla kansalaisten osallistuminen lintuaineiston keräämiseen, ilman että lintua tarvitsee itse tunnistaa. Aluksi pilottiverkostossa olivat mukana Jyväskylän ja Helsingin kaupungit sekä Metsähallitus kuudellatoista kansallispuistokohteella. Nyt pistelaskentaverkostoa laajenee myös Kittilään. Kuntaa pyydettiin mukaan perustamaan lintujen äänten mittauspaikkoja reiteilleen, ja Ukonpuljun reitti Kirkonkylällä ja Kätkän reitti Sirkassa valikoituivat sopivimmiksi kohteiksi, kun etsittiin reittejä, jotka ovat asuinalueiden lähistöllä, mutta kuitenkin luonnonrauhassa polkujen varrella

Lisätiedot:
Janne Heikkilä, tiemestari, puhelin 040 086 2532, janne.heikkila@kittila.fi
Tuija Laitakari, reittisuunnittelija, puhelin 040 683 8605, tuija.laitakari@kittila.fi 

Lue lisää aiheesta: Muuttolintujen kevät –sovellus | Jyväskylän yliopisto, jyu.fi

KÄtkän pisteet sovelluksessa.
Kätkätunturin pisteet Muuttolintujen Kevät -sovelluksessa.


 

Ukonpuljun reitin pisteet Muuttolintujen Kevät -sovelluksessa.
Ukonpuljun reitin pisteet Muuttolintujen Kevät -sovelluksessa.