
Kuvassa teoksen sijoittumispaikka, puistoalue kirkonkylän keskustassa, Kittilän kunnantalon viereisellä tontilla.
Kittilän kunta hakee taiteilijaa julkisen taideteoksen toteuttamiseksi Kittilän kirkonkylälle
Portfoliohakuun voivat osallistua Suomessa työskentelevät ammattikuvataiteilijat ja taiteilijatyöryhmät, joilla tulee olla taiteelliseen työskentelyyn soveltuva koulutus ja/tai aktiivinen ja ammattimainen toiminta alalla sekä näyttöä kyvystä toteuttaa teos itsenäisesti ja sovitussa aikataulussa. Kun on kysymys työryhmästä, on vähintään yhden sen jäsenistä oltava ammattikuvataiteilija. Nämä ovat myös valintaperusteita.
Hankkeelle on saatu Taiteen edistämiskeskuksen myöntämä avustus ja taiteilijahaussa noudatetaan Suomen Taiteilijaseuran laatimaa ohjeistusta.
Kittilän kunta ja taide
Kittilä on tunnettu vahvasta kuvataiteen perinteestään, jossa luonto toimii innoittajana monille paikallisille taiteilijoille. Alueen taiteilijat ovat merkittävä osa lappilaista ja suomalaista taidehistoriaa, eivätkä he ole vain ikuistaneet Kittilän maisemia, vaan myös luoneet moniulotteisia henkisiä ilmapiirejä, välittäen erilaisia kokemuksia ja tarinoita alueesta. Vuonna 2025 taiteilijoista nousee esille taiteilijaprofessori Reidar Särestöniemi, jonka syntymän 100-vuotisjuhla tuo mahdollisuuden korostaa taiteen roolia ihmisten elämässä ja yhteisön hyvinvoinnissa.
Tällä hetkellä Kittilässä voi tutustua paikalliseen taiteeseen esimerkiksi museoissa, gallerioissa, vaihtuvissa näyttelyissä ja tapahtumissa, kuten näytöksissä, esityksissä ja konserteissa. Kittilän kunnantalolla on esillä paikallisten taiteilijoiden teoksia, jotka kertovat alueen rikkaasta kulttuuriperinnöstä.
Nyt Kittilä haluaa nostaa tätä vahvaa kulttuuriperintöään entistä näkyvämmin esiin julkisella taideteoksella. Tavoitteena on sijoittaa teos kunnan keskustaan, ulkotilaan, niin että se on kaikkien nähtävissä ja helposti saavutettavissa, milloin tahansa, riippumatta kellonajoista tai rakennusten rajoituksista. Kittilän keskustassa ei ole vielä julkista taideteosta, ja tämä hanke pyrkii rikastuttamaan ympäristöä taiteen avulla.
Kittilä haluaa olla kulttuuripitäjä, jossa taide luo yhteisöllisyyttä ja merkityksellisiä kokemuksia. Julkisen taiteen hankkeella rakennetaan ympäristöä, joka yhdistää ihmisiä ja vahvistaa yhteisön identiteettiä. Tämä hanke tähtää siihen, että Kittilästä tulee entistäkin elävämpi ja kulttuurisesti rikkaampi paikka kaikille asukkaille ja vieraileville.
Kittilän kunnan arvot
Kittilän kunnan arvot, joita toivomme myös tulevan taideteoksen edustavan, ovat Luonto – Inhimillisyys – Vieraanvaraisuus – Edelläkävijyys. Kittilässä toimimme rohkeasti, viisaasti, pitkälle katsoen ja vastuullisesti. Innostumme innovatiivisuudesta ja haluamme tulla tunnetuksi seuraavista asioista: • Kittilässä on innostava toimintakulttuuri • Kittilässä on parhaat kuntapalvelut • Kittilä on kehitys- ja menestysalusta • Kittilässä elämä on ympärivuotista ja kansainvälistä.
Portfoliohaku ja rinnakkainen luonnostilaus
Lopullinen teos- ja taiteilijavalinta tehdään luonnosten perustella. Teoksen tilaaja pidättää oikeuden päättää tilauksesta luonnoksen jälkeen.
Portfoliohaun ja rinnakkaisen luonnostilauksen taiteilijavalinnat tekee valintaraati, johon kuuluvat:
- Timo Kurula (kunnanjohtaja, Kittilän kunta)
- Katja Kaunismaa (kehittämisasiantuntija, Kideve Elinkeinopalvelut, Kittilän kunta)
- Esa Summanen (kiinteistöpäällikkö, Kittilän kunta)
- Tiikku Mäkitalo (Kittilän Hyvinvointilautakunnan edustaja, taiteilija)
- Joonas Martikainen (toiminnanjohtaja, Hiljaisuus ry.)
- Anne Koskamo (museonjohtaja, Särestöniemi-museo)
- Riitta Kuusikko (taidemuseon johtaja, Rovaniemen taidemuseo, Rovaniemen kaupunki)
- Tuomas Korkalo (kuvataiteilija, taideasiantuntija, Taike)
- Jaana Hokkanen (vs. kulttuurisihteeri, Kittilän kunta, kuvataiteilija)
Aikataulu
Määräaika lopullisen taideteoksen valmistumiseksi on syyskuu 2026.
Lopullisen taideteoksen toteuttamisen budjetti
Portfoliohaku - ohjeet ja liitteet
Tarkemmat ohjeet portfolion toimittamiseen:
Portfolioiden toimittaminen
Portfoliot tulee toimittaa sähköisesti osoitteeseen jaana.hokkanen@kittila.fi viimeistään 30.06.2025 klo 23.00. Myöhässä saapuneita portfolioita ei huomioida valinnassa.
Portfolion tulee sisältää:
Ansioluettelo (max 3 sivua), joka sisältää taiteilijan yhteystiedot ja kotipaikan.
Tekstimuotoinen perustelu osallistumiselle: Miksi tämä kohde kiinnostaa sinua erityisesti? Kirjoita korkeintaan 150 sanaa.
Enintään neljä työnäytettä sisältäen kuvan tai kuvia sekä lyhyen esittelytekstin työnäytteistä. Työnäytteiden ei tarvitse olla julkisen taiteen kohteita.
Ansioluettelo, perustelut ja työnäytteet sisältävä portfolio on toimitettava yhtenä pdf-tiedostona (tiedostokoko maksimissaan 15 Mt).
HUOM! Portfoliohaussa ei oteta teosideoita tai -luonnoksia vastaan!
Taiteilijavalinnan kriteerejä:
- taiteellisen tuotannon laatu, omaperäisyys ja kiinnostavuus
- potentiaali tuottaa teos, joka soveltuu Kittilän kuntakeskukseen, koulukeskuksen läheisyyteen ja joka huomioi Kittilän kunnan arvot
- kokemus kestävyys- ja turvallisuuskriteerien huomioimisesta
Portfoliohakuun voivat osallistua Suomessa työskentelevät ammattikuvataiteilijat ja taiteilijatyöryhmät, joilla tulee olla taiteelliseen työskentelyyn soveltuva koulutus ja/tai aktiivinen ja ammattimainen toiminta alalla sekä näyttöä kyvystä toteuttaa teos itsenäisesti ja sovitussa aikataulussa. Kun on kysymys työryhmästä, on vähintään yhden sen jäsenistä oltava ammattikuvataiteilija.
Portfoliohaun tuloksista ilmoitetaan taiteilijoille viimeistään 30.8.2025. Portfolion tekijänoikeus säilyy taiteilijalla. Portfoliohaun järjestäjällä ei ole oikeutta käyttää, julkaista tai muutoin hyödyntää portfoliohakuun jätettyä materiaalia tai niistä otettuja kuvia, eikä siirtää oikeuksia eteenpäin kolmansille osapuolille.
Portfoliohaun järjestäjä käsittelee hakuun osallistuneiden henkilötietoja EU:n ja kansallisen tietosuojalain säädännön mukaisesti haun toteuttamiseksi. Henkilötietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille eikä käytetä muihin tarkoituksiin. Henkilötiedot kerätään rekisteröidyltä itseltään portfoliohakuun osallistumisen yhteydessä. Henkilötiedot poistetaan viimeistään, kun taidehanke on kokonaisuudessaan päättynyt, eikä henkilötiedoilla ole enää käyttötarvetta. Osallistumalla portfoliohakuun annat suostumuksesi siihen, että henkilötietoja käsitellään edellä kuvatun mukaisesti.
Tämän sivun tekstit ladattavana pdf-tiedostona:
Liitteet: