Kittilän kunnan kuulutukset julkaistaan jatkossa sähköisellä ilmoitustaululla

Kuva
Värikäs Kittilä-kuosi, jossa erikokoisia ja värisiä ahmoja, keltainen ahma-logo sekä vaakunalogo

Tiedote 16.1.2026, Kittilän kunta

 

Tammikuusta 2026 alkaen Kittilän kunnan kuulutukset julkaistaan sähköisellä ilmoitustaululla ja lisäksi tarvittaessa kuuluttavan toimielimen erikseen päättämällä tavalla, esimerkiksi muissa sähköisisisä kanavissa tai lehdissä. Kittilän kunnanhallitus päätti asiasta joulukuussa 2025. Kittilän kunnan hallintosäännön mukaan kunnanhallitus johtaa kunnan viestintää ja tiedottamista.

Kittilän kunnassa on käytössä kunnan sähköinen kuulutussovellus, josta käytetään myös nimitystä sähköinen ilmoitustaulu. Sähköinen ilmoitustaulu on nähtävissä kunnan verkkosivuilla. 

Aikaisemmin kunnassa on kuulutukset asetettu lisäksi nähtäville kunnantalon aulassa sijaitsevalle ilmoitustaululle. Tammikuusta alkaen kuulutuksia ei enää tulosteta paperisena nähtäville, sillä se ei vastaa nykyajan käytäntöjä, eikä se ole enää lainsäädännön velvoittamaa. Kunnan kuuluttamisesta säädetään kuntalaissa ja hallintolaissa, joissa määritellään, että kunnan kuulutukset on ilmoitettava yleisessä tietoverkossa, viranomaisen verkkosivuilla. 

Kunnan kuulutuksista merkittävä osa koskee haettaviksi julistettuja toimia ja virkoja, joista kunnan verkkosivujen lisäksi ilmoitetaan valtakunnallisissa kuntarekry.fi ja tyomarkkinatori.fi -sivulla. Kaavojen nähtävilläolosta ilmoitetaan lisäksi lehdissä.

Kittilän kunnan ilmoitukset löytyvät kunnan verkkosivuilta kittila.fi etusivulta kohdasta Kuulutukset. 
Suora linkki: Kittilän kunnan sähköinen ilmoitustaulu | kunnan verkkosivut, Dynasty-palvelu

Lisätietoja:

Timo Kurula, kunnanjohtaja, Kittilän kunta, puhelin 040 595 7597, timo.kurula@kittila.fi