Kittilän perinteiset kesämarkkinat Narikalla 3.-7.7.2026

Kuva
""

Kittilän perinteiset kesämarkkinat järjestetään tänä vuonna Kittilän kirkonkylällä, tapahtuma-alueena on kylän raitti Valtatien varrella. Tapahtuma alkaa perjantaina 3.7. ja kestää sunnuntaille 5.7.2026 saakka. Torstaina 2.7. juhlitaan illalla markkina-avajaisia Helpin kylässä.

Kirkonkylällä myyntikojut kadun varrella ja monenlaiset tapahtumat tuovat eloa kesäiseen markkinaviikonloppuun. Koko viikonlopun ajan perjantaista sunnuntaihin on luvassa musiikkia, esityksiä ja karaokea Liikenarikan pihalla, Kittilän torilla ja kirkonkylän liikkeissä.  

Lavalle nousevat muun muassa The Meänland, Somatune ja Reindeer kalasnikov, jotka tuovat mukanaan pohjoisen rytmiä ja tarinankerrontaa. Lauantaina lavalle nousee mm. Simeoni Julkunen, Lappilove ja TeaK. Markkinat huipentuvat sunnuntaina Sointusiskojen runonlausuntaan ja lauluihin!

Ostoksia voi tehdä markkina-alueella perjantaista sunnuntaihin. Myös Kittilän kauppiailla on kesämarkkinat – lukuisia tarjouksia ja tapahtumia on luvassa kirkonkylän liikkeissä. Kittilän perinteisten kesämarkkinoiden järjestämisestä vastaa Kittilän Yrittäjät ry yhteistyössä Kittilän kunnan ja muiden toimijoiden kanssa.

Kittilän perinteiset kesämarkkinat pidetään kaksi viikkoa juhannuksen jälkeen. Markkinat on järjestetty jo 1600-luvulta lähtien. Kittilän markkinoiden järjestämisestä vastaa Kittilän Yrittäjät ry, avajaisiltamista Helpin Kyläyhdistys. Kittilän kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palvelut sekä kulttuuripalvelut järjestävät yhteiskyydityksen markkinoiden avajaisiltamiin, jotka pidetään tänä vuonna Helpissä.

Yhteiskuljetuksen aikataulu ja ilmoittautuminen tämän linkin kautta.

Kuljetukseen ilmoittautuminen keskiviikkoon 1.7.2026 klo 20.00 mennessä.

Lisää tietoa markkinoista löytyy kotitalouksiin jaettavassa markkinaesitteessä sekä päivittyvästä ohjelmasta sivuilla: Kittilän Yrittäjät | Kittilän Markkinat

Lämpimästi tervetuloa Kittilän Markkinoille!

Lisätietoa:
Markkina-ohjelma: Juho Kurkinen, tapahtumakoordinaattori, Kittilän kunta, puhelin 040 359 3659
Markkinapaikkojen tiedustelut: Markku Mäkitalo, Kittilän Yrittäjät ry, puhelin 0400 691 417
Paikallisten taide- ja käsityömyyjien näyttelytilan tiedustelut: Kittilän Yrittäjät ry. / Annika Lompolo, puhelin 040 537 2429

Ota yhteyttä