Osallistu hankkeeseen

Kestävämpi Kittilä -hankkeen toimintaan toivotaan mukaan kuntalaisia sekä paikallisia yhdistyksiä. Alta löydät tietoa ajankohtaisista mahdollisuuksista tulla mukaan toimintaan. Jos kiinnostuksesi herää tai haluat tietää lisää, ota rohkeasti yhteyttä hankekoordinaattoriin (yhteystiedot löydät sivun lopusta). Mukaan voi tulla monella tavalla ja oman kiinnostuksen mukaan.

Kuva
Kuvituskuva, jonka alareunassa EU:n osarahoittama-tunnus sekä Leader Tunturi-Lapin, Kittilän kunnan, 4H:n sekä Metsänhoitoyhdistys Metsä-Lappi ry:n logot.

Perusta ekoryhmä tai ilmoita kiinnostuksesi

Haluatteko lisätä yhteistä tekemistä kylällenne ja edistää samalla kestävää arkea? Kylien ekoryhmät ovat matalan kynnyksen toimintaryhmiä, joissa voidaan järjestää esimerkiksi kierrätysiltoja, energiaporinoita, vieraslajitalkoita, siivoustempauksia ja muita paikallisia tapahtumia yhdessä Kestävämpi Kittilä -hankkeen kanssa. Toiminta muotoutuu osallistujien omien kiinnostusten mukaan, ja hanke auttaa suunnittelussa sekä toiminnan käynnistämisessä.

Kylätalon energia-asiat kuntoon ennen syksyä

Kuluttaako kylätalonne paljon energiaa tai kaipaavatko esimerkiksi ovien ja ikkunoiden tiivisteet uusimista? Käydään yhdessä läpi kylätalon energiatehokkuutta ja mietitään keinoja energiankulutuksen vähentämiseen. Pienilläkin muutoksilla voi säästää sekä ympäristöä että lämmityskustannuksia.

Aloita kompostointi yhdessä naapurin tai taloyhtiön kanssa

Kompostoimalla säästät jätemaksuissa ja voit saada pidemmän tyhjennysvälin jäteastiallesi. Lisäksi kompostointi palauttaa arvokkaita ravinteita takaisin kiertoon ja vähentää jätteen kuljetuksesta aiheutuvia päästöjä. Kestävämpi Kittilä -hankkeesta saat lisätietoa ja apua kimppakompostoinnin aloittamiseen.

Kirjoita Ekonurkkaan

Onko sinulla vinkki, kokemus tai kehitysidea kestävään arkeen liittyen? Etsimme kuntalaisten kirjoituksia ja näkökulmia kuntatiedotteessa ja kunnan verkkosivuilla julkaistavaan Ekonurkkaan.

Tule kehittämään ilmasto- ja jätelajitteluviestintää

Onko jokin etsimäsi tieto jäänyt löytymättä? Tai onko sinulla ajatuksia siitä, miten ja missä ilmasto- ja jäteaiheista kannattaisi viestiä? Tule mukaan kehittämään ilmasto- ja jätelajitteluviestintää yhdessä hankkeen kanssa. Mukaan voi tulla omien kiinnostusten ja resurssien mukaan.

Osallistu Kestävämmin kittiläläinen -ekoajokortin kehittämiseen!

Kestävämpi Kittilä -hanke on mukana Avoimissa ovissa 22.8. Tule keskustelemaan hankkeesta ja osallistumaan Kestävämmin kittiläläinen -ekoajokortin kehittämiseen. Samalla voit osallistua elokuvalippujen arvontaan!

Ekoajokortin luonnosversiota pääsee testaamaan elokuussa kunnantalolla. Työpajan tarkemmat tiedot päivittyvät kunnan tapahtumakalenteriin kesän aikana.

Ota yhteyttä