Kaavoituskatsaus

Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä (kaavoituskatsaus).

Siinä selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaavoituskatsauksen yhteyteen on kysynnän sitä edellyttäessä liitettävä arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä.

 

Maakuntakaava

Maakuntakaava on yleispiirteinen maakunnan alueidenkäyttösuunnitelma, jonka lähtökohtana ovat maakuntasuunnitelman tavoitteet ja strategiat. Maakuntakaava on ohjeena laadittaessa tai muutettaessa alueellisesti alemmanasteisia kaavoja, eli yleis- ja asemakaavoja sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueidenkäytön järjestämisessä.

Tunturi-Lapin maakuntakaavaan voi tutustua Lapin liiton sivuilla.

Yleiskaavat

Lainvoimaiset yleiskaavat

Voimassa olevat yleiskaavat löytyvät Kittilän karttapalvelusta 

 

Kirkonkylän osayleiskaava

Kittilän kunnanvaltuusto on kokouksessaan 26.3.2012 § 7 hyväksynyt Kittilän kirkonkylän osayleiskaavan. Kittilän kirkonkylän osayleiskaavaehdotuksen hyväksymistä koskeva pöytäkirja on tarkastettu 18.6.2012.

Kittilän kirkonkylän osayleiskaava on saanut lainvoiman KHO:n päätöksellä 13.3.2015/731 ja on kuulutettu voimaan 18.3.2015.

Asemakaavat

Asemakaavan laatiminen etenee seuraavanlaisesti:

- Kunnanhallituksen päätös asemakaavan laatimisesta
- Ilmoitus kaavan vireilletulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläpito
- Viranomaisneuvottelu Lapin ELY-keskuksen ja muiden viranomaisten kanssa
- Kaavan valmisteluaineiston nähtävilläpito

- Kaavaehdotuksen nähtävilläpito
- 2. Viranomaisneuvottelu
- Kaavaehdotus kunnanvaltuuston käsittelyyn

 

Vireillä olevat kaavoitushankkeet

Vireillä olevat kaavat

Voit tutustua Kittilän kunnan vireille tulleisiin ja suunnitteluvaiheessa oleviin kaavoitushankkeisiin ja niiden käsittelyvaiheisiin.

 

Ajankohtaista: Uusimmat vireillä olevat kaavat
 

Harrisaajon ranta-asemakaava

Vireilletulo 12.11.2025

Kaavoitus

 

Kaavoituksen tavoitteena on ohjata yhdyskuntien rakentamista, luonnonvarojen käyttöä, maisemallisia toimenpiteitä, kunnallistekniikkaa ja ympäristönsuojelua. Alueiden käytön järjestämiseksi ja ohjaamiseksi kunta laatii yleiskaavoja ja asemakaavoja. Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia kaavoituskatsaus. 

Liikkuva nuorisotila renkailla!

Mikä ihmeen Wauto?

Wauto on matkailuautoon rakennettu nuorisotila. Wauto on pyörillä kulkeva nuokkari, mikä liikkuu sinne, missä nuoret ovat.
Wauto on Aseman Lasten Walkers- toimintaa, missä perusajatuksena on nuoren ja aikuisen kohtaaminen. Auton liikkeistä Kittilässä vastaa Kittilän nuorisotoimi!

 

Wauto Kittilässä

Kittilä rokkaa - Nuorten musiikkitapahtuma

’Kittilä Rokkaa!’ musiikkitapahtuma - mukana myös teatteri ja kuvataide

 

Kittilän nuorisotoimi järjesti kittiläläisten nuorten musiikkitapahtuman lauantaina 11.5.2019 Kittilän lukion salissa. Kittilä rokkaa! -tapahtuma järjestettiin osana Kittilän kulttuuriviikkoa. Ensimmäinen Kittilä Rokkaa! -tapahtuma järjestettiin maaliskuussa 2018 osana Kittilä 150- juhlavuotta. Nuorten toiveesta tapahtuma järjestettiin uudelleen ja he olivat mukana myös suunnittelemassa tapahtumaa. 

Kittilän nuorisovaltuusto

Kittilän nuorisovaltuusto kaudelle 2020-2021

 

 

Yläkoulu

varsinainen jäsen

Pessi Forsblom

Lari Karhula

Oliver Liukkonen

Aada-Josefiina Rimpiläinen

Onni Talvensaari

varajäsen

1. Jesse Lepistö

2. Petra Erkkilä

3. Hanne Hätönen

4. Viivi Yritys

 

Lukio

varsinainen jäsen

Tuukka Hakala

Jarkko Jylhä

Niko-Oskari Rauhala

varajäsen

Kerhotoiminta

5-6-Kerho

Kittilän Nuorisotoimi järjestää ohjattua kerhotoimintaa 5.-6.-luokkalaisille Kittilässä ja Sirkassa.

 

Kittilän 5-6-kerho Nuorisotila Käen tiloissa torstaisin klo 15-17.

Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja Jouni Alaraatikka / 040 653 0286

 

Sirkan 5-6-kerho Nuorisotila Notzkin tiloissa keskiviikkoisin klo 14.15-16  ja torstaisin klo 14.15-17.

Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja Jussi Hänninen / 040 673 7710