Kuva
Tapahtuman ilmoitus jossa kaksi akrobaattia

Hiljaisuus-festivaali järjestetään Kaukosen kylässä Kittilässä 8.-11.6.2023

Monitaiteinen Hiljaisuus-festivaali järjestetään Kaukosen kylässä Kittilässä 8.-11.6.2023. 

Festivaaliohjelmistossa nähdään kotimaisia ja kansainvälisiä artisteja sirkustaiteen ja musiikin aloilta sekä kuullaan uutta ja klassista musiikkia. Festivaalin yli 20 tapahtumaa levittäytyvät Kaukosen kylään Ounasjoen molemmin puolin. Lauantain puutarhakonsertti kutsuu festivaalivieraita myös Kaukosen Puutarhan kasvihuoneisiin.

 

Tämän vuoden festivaalilla nähdään monipuolista sirkustaidetta. Osana ohjelmistoa ensiesitetään neljä tilausteosta, joiden parissa taiteilijat ovat työskennelleet jo pitkään ennen festivaalille saapumistaan. Ensiesityksen saa festivaalilla myös säveltäjä Lauri Supposen sävelteos Solsirépifpan. Useissa teoksissa yhdistyy musiikki, sirkustaide ja tilallinen suunnittelu. 

 

Festivaalia järjestää kittiläläinen Taiteilijayhdistys Hiljaisuus ry ja tapahtumapaikkoina toimivat Kaukosen  luonteikkat talot, hallit, pirtit ja ladot. Festivaalin lipunmyynti, kahvila, baari sekä INFO sijaitsevat Kaukosen Työväentalolla. Hiljaisuus-festivaalille on helppo tulla junalla ja linja-autolla, lentäen tai omalla autolla. Linja-autopysäkiltä on n. 1 km matka Työväentalolle.

 

Lisätietoja Hiljaisuus-festivaalista ja ohjelmistosta löydät osoitteesta www.hiljaisuusfestivaali.fi

 

Tervetuloa Kaukoseen!


 

**

Multi-disciplinary Silence Festival is held in the village of Kaukonen, Kittilä on 8 to 11 June 2023. The festival program, organized by the Silence Artists' Association, brings together the creators and creations of contemporary circus and classical music.

More than 20 performances will take place in the Kaukonen village: the Community House, Kaukonen Sports Hall, Kaukonen greenhouse, Ojanperä hall as well as local homes and buildings in the village.

This year's festival will feature four premieres that are commissioned especially for the event. Many works combine spatial design with music and circus. Experiencing artistic spontaneity in characterful spaces is what makes Silence Festival unique.

Getting to the festival is easy, whether by a combination of train and bus, flying or driving. It is about 1 km from the bus stop to Kaukonen Community House, where there is a ticket office, a café, bar and INFO. Almost all venues are within walking distance of each other.

More info and the festival program: www.hiljaisuusfestivaali.fi
Welcome to Kaukonen!

 

Päivitetty: 23.5.2023 15.40

Lisää tapahtumia