Toinen tähti oikealla, ennen aamua
"Toinen tähti oikealla, ennen aamua" on Kittilän Nuorisoteatterin näyttämöteos kasvamisesta, ajasta ja mielikuvituksen merkityksestä. Teos on dramatisoitu J. M. Barrien Peter Pan- alkuperäistarinasta, mutta tarkastelee sitä ajankohtaisesta ja inhimillisestä näkökulmasta: mitä haluamme säilyttää lapsuudesta, vaikka aika kulkee eteenpäin?
Esitys liikkuu kodin ja mielikuvitusmaailman rajapinnassa. Keskiössä ovat lapsuus, vastuu ja hetki, jossa leikki ja todellisuus kohtaavat. Teos käsittelee kasvamisen pelkoa ja väistämättömyyttä, vanhemmuutta, ajan kulkua sekä mielikuvituksen voimaa. Merirosvot sekä perheen isä toimivat kasvoina vastuun ja velvollisuuksien uuvuttamille aikuisille, visuaalisesti mustavalkoisen värimaailman kautta. Merenneidot edustavat houkutusta lykätä vääjäämätöntä kasvamista – jäädä lepäämään turvalliseen ja ajattomaan tilaan, jossa vastuu ja muutos eivät vielä kosketa. Kadonneet lapset kuvastavat sitä, mitä voi tapahtua, jos kasvamista yrittää välttää: vastuun voi paeta, mutta samalla voi menettää suunnan ja käsityksen siitä, kuka on.
Esityksen visuaalista maailmaa rakentaa vanhan ajan piirtoheitin, jonka avulla näyttämölle heijastetaan nuorten itse piirtämiä kuvituksia. Piirtoheitin tuo näyttämölle lämpöä ja käsinkosketeltavaa estetiikkaa. Sen rauhallinen, kotikutoinen rytmi luo vastapainon nykyajan tekniselle hektisyydelle ja tuo esitykseen pehmeää hitautta ja lämpöä. Kuvitus toimii osana kerrontaa ja tekee nuorten omasta kädenjäljestä näkyvän ja merkityksellisen osan kokonaisuutta.
"Toinen tähti oikealla, ennen aamua" on kertomus kasvamisesta ja muistutus siitä, että mielikuvitus ei ole vastakohta aikuisuudelle, vaan (parhaimmassa tapauksessa) sen perusta. Miten aika muuttaa meitä ja millä tavoin voimme kohdata muutoksen ilman että kadotamme kyvyn kuvitella?
Esitykset Yläri-Salissa lauantaina 18.4. klo 15 ja klo 17
Esityksen kesto n.1h
Ikäsuositus: "S"
Esityksessä käytetään vähän teatterisavua
Käsikirjoitus, dramatisointi ja ohjaus
Tiina Puljujärvi
Rooleissa:
LEENA Sara Siitonen
JUKKA Emma Logje
MIKK0 Maija Huru
ÄITI JA RYYPPY (merirosvo) Anna Vaarala
ISÄ, MERENNEITO Elise Huilaja
NANA Piitu Huutola
PETER PAN Olavi Ojanperä
PETERIN VARJO Jenniiina Jylhä
KAPTEENI KOUKKU, MERENNEITO Vilma Tiainen
KORPPI(merirosvo) JA MERENNEITO Iida-Sofia Rauhala
HELINÄ Emma Vaarala
NAPPI (kadonnut lapsi) Maisa Lausmäki
ROJU (kadonnut lapsi) Saana Kujala
SUMU (Kadonnut lapsi) Milla-Riikka Hosionaho
TIKKI (Kadonnut lapsi) Kalle Jauhojärvi
Tekniikka:
Henna Marttila, Taisto Reivo, Aleksi Penders, Lauri Takalokastari
Muu työryhmä:
Lavastus ja puvustus: Työryhmä
Kuvitus (lasten mielikuvitus) piirtoheittimeen Milla-Riikka Hosionaho
Maskeeraus Kalle Jauhojärvi
Yhteistyössä Kittilän Nuorisopalvelut, Kittilän Kulttuuripalvelut, Revontuli-Opisto, Kittilän Teatteri ry ja AJH Infra
Avainsanat
Ota yhteyttä
Jaana Hokkanen
Titteli
vs. Kulttuurisihteeri
Puhelinnumero
Sähköpostiosoite
Fyysinen osoite
Valtatie 15, 99100 Kittilä