Sellon viemää!
Elokuvamusiikin tunnelmissa
Tervetuloa elokuvamusiikin tunnelmiin! Sellisti ja laulaja Seeli Toivio esiintyy Kittilän Ylärin salissa torstaina 12.11. klo 18. Noin tunninmittaisessa konsertissa kuullaan Toivion suositussa elokuvakonsertissa on klassista filmimusiikkia ja Suominostalgiaa, mm. Myrskyluodon Maijan sekä Järnefeltin Kehtolaulun säveliä. Ohjelmassa on lisäksi mm. Titanic, Narnia sekä Ennio Morriconen musiikkia ja monia muita tuttuja sävelmiä elävien kuvien maailmasta. Seeli Toivio on musiikin tohtori (Sibelius-Akatemia) ja on tunnettu myös laulajana. Konsertissa soi Toivion yli 200-vuotias sello sekä moderni Yamaha-sähkösello. Toivio on esiintynyt kotimaan lisäksi laajasti myös ulkomailla, mm. New Yorkin Carnegie Hallissa, Lontoon Queen Elizabeth Hallissa, Wienin Musikvereinissa ja Amsterdamin Concertgebowssa. Kittilässä ja Kittilän ympäristössä hän on esiintynyt aiemmin useita kertoja monina vuosina. Toivio myös laulaa konsertissa. Toivio ylsi vuoden 2021 Toivo Kuula -laulukilpailussa finaaliin ja voitti erikoispalkinnon. Oopperadebyyttinsä hän teki Wagnerin Erdana. Sello- ja kamarimusiikkikilpailuissa hän on voittanut lukuisia palkintoja Suomessa ja ulkomailla.
Tervetuloa kuulemaan sellon, sähkösellon ja laulun sointia elokuvamusiikin siivillä.
Vapaa pääsy, ilmainen käsiohjelma.
Levyostoissa käyvät käteinen, kortit ja MobilePay; artisti itse myy levyjään konsertin jälkeen.
Järjestää: Kittilän kulttuuripalvelut
Avainsanat
Ota yhteyttä
Jaana Hokkanen
Titteli
vs. Kulttuurisihteeri
Puhelinnumero
Sähköpostiosoite
Fyysinen osoite
Valtatie 15, 99100 Kittilä