
Tiedote 26.5.2025, Kittilän kunta
Kittilän kirkonkylän koulukeskuksen yhteydessä sijaitseva entinen koulurakennus on löytänyt uuden käyttötarkoituksen järjestö- ja harrastetalona. Sen toimintojen hallinnointi on siirtynyt huhtikuussa 2025 kunnan hyvinvointilautakunnan alaisuuteen, jotta rakennuksen toimintakulttuuria ja olosuhteita voidaan kehittää uuden käyttötarkoituksen mukaisesti ja käyttäjälähtöisesti.
Rakennuksen uusi käyttäjäkunta koostuu kunnan hyvinvointi- ja vapaa-aikapalveluiden kanssa yhteistyötä tekevistä järjestöistä ja vapaista toimintaryhmistä. Lisäksi kunnan nuorisopalvelut hyödyntävät tiloja taideyhteisö- sekä teatterikerhotoiminnassaan. Osa talon tiloja on jo ollut käytössä useamman vuoden ajan, ja tällä hetkellä jokaiseen tilaan on jo suunniteltu jotakin toimintaa. Nykyinen käyttäjäkunta on kokenut tilat järjestö- ja harrastustoimintaan toimiviksi.
Rakennuksen käyttötarkoituksen muuttumisen myötä talon hallinnointi siirtyi Kittilän hyvinvointipalveluille, hyvinvointilautakunnan alaisuuteen. Kunnan hyvinvointipalvelut ottavat vetovastuun järjestö- ja harrastetalon toimintakulttuurin ja olosuhteiden kehittämisestä. Järjestö- ja harrastetalon käytölle luodaan säännöt ja tarvittavat muut ohjeistukset. Vanhasta ruokalasta valmistuu syksyksi 2025 monitoimitila, jota paikalliset yhdistykset voivat varata erilaisia kokouksia, tilaisuuksia ja tapahtumia varten. Myös liikuntasalia voi varata jatkossa. Liikuntasaliin ja monitoimitilaan on tarkoitus tehdä pieniä uudistuksia ja hankintoja. Yhteistyötä järjestö- ja harrastetalon käyttäjien kanssa aiotaan tiivistää ja taloon liittyvää sekä järjestö- ja tiedottamista ja tiedonkulkua kehitetään. Syksyllä järjestetään nimikilpailu, jossa ehdotuksia järjestö- ja harrastetalon uudeksi nimeksi otetaan vastaan.
Salivaraukset tulevat hakuun samaan tapaan kuin urheiluhallin ja muiden salien vuorot. Sali- ja monitoimitilan varauskalenterit tullaan lisäämään Timle-tilavarausjärjestelmään. Tästä tiedotetaan paikallisille toimijoille tarkemmin, kun varaukset avautuvat.
Järjestö- ja harrastetalon rakennus on kyläkuvallisesti ja tunnettavuudeltaan merkittävä Kittilän kirkonkylällä, ja sille on esitetty ja toivottu uutta käyttöä muun muassa valtuustoaloitteessa. Uusi tilan käyttötarkoitus vastaa myös pitkään kuntalaisten toiveissa olleeseen kirkonkylän yhteiseen harrastustilaan. Keskeisellä paikalla valtatien varrella sijaitseva, 50-luvulla valmistunut rakennus on aiemmin tunnettu nimellä Lukkarin koulu ja sitä on kutsuttu myös kivikouluksi. Kouluna rakennus toimi aina vuoteen 2019 saakka.
Lisätiedot:
Ritva Helin, perhekeskuskoordinaattori, Kittilän kunta, puhelin 040 635 3176, ritva.helin@kittila.fi
Lue lisää aiheesta: Kittilän hyvinvointilautakunta 17.4.2025: Kirkonkylän koulukeskuksen entisen koulurakennuksen toimintojen hallinnoinnin siirtäminen hyvinvointilautakunnan alaisuuteen | dynasty10.kittila.fi