Ryhmäperhepäivähoito

Ryhmäperhepäivähoito on osa varhaiskasvatuspalvelua, joka sijoittuu perhepäivähoidon ja päiväkodin välille hoitomuotona. Lasten iät vaihtelevat 0 – 6 vuoteen, lapsiryhmän koko yhtäaikaisesti hoidossa ollessa on 8-12 lasta. Kolmen hoitajan ryhmäperhepäiväkodissa on yhdellä heistä kouluasteen tutkinto, esim. lähihoitaja ja hän toimii vastaavana ryhmäperhepäivähoitajana.

Lapsille pyritään antamaan paljon mahdollisuuksia osallistua ryhmäperhepäiväkodin toimintoihin sekä erilaisiin kodinomaisuuteen liittyviin tehtäviin. Tekemällä ja itse osallistumalla oppiminen on osa jokapäiväistä hoito- ja kasvatustyötä. Toiminnan toteuttamisessa noudatetaan viikkosuunnitelmaa, jossa on huomioitu lapselle ominaiset tavat toimia. Vapaan leikin lisäksi viikko-ohjelmaan kuuluu esimerkiksi liikuntaa, musiikki- ja askartelutuokiot.

Ryhmäperhepäiväkoteja on Kaukosen ja Alakylän koulun läheisyydessä. Ryhmäperhepäivähoito antaa myös sivukylien lapsille mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden lasten kanssa, koska kaverit asuvat usein pidemmän välimatkan päässä ja leikkipuistoja tai kerhoja ei välttämättä ole. Ryhmäperhepäivähoito (ryhmikset) on osa kyläyhteisön toimintaa. 

Ryhmäperhepäivähoitokotien lähimpänä esimiehenä toimii päiväkodin johtaja, jonka tehtävänä on ohjata ja tukea ryhmäperhepäiväkotien hoito- ja kasvatustoimintaa: 

Mäntymajan päiväkodin johtaja: Katja Lehmuslehti, puhelin 040 681 1206

Ryhmäperhepäiväkodit

Alakylän ryhmäperhepäiväkoti
Rovaniementie 3507
97470 Alakylä
p. 0400 356 452

Alakylässä työskentelee kaksi perhepäivähoitajaa ja hoitopaikkoja on kahdeksan. Avoinna n. 06.30–17.00.

Kaukosen ryhmäperhepäiväkoti
Kylätie 46
99110 Kaukonen
p. 040 583 6149

Kaukosessa työskentelee kolme perhepäivähoitajaa ja hoitopaikkoja on 10–12. Avoinna n. 06.30–17.00.