Vapaa-aika nuorille

Nuoristotilat

Nuorisotilat Kittilässä kittila.fi

 

Järjestöt ja seurakunta:

Partio Kätkän Kävijät ry

Partio Kätkän Kävijät ry järjestää partiotoimintaa eri ikäisille ryhmille.

Kittilän 4H yhdistys  

Kittilän 4H-yhdistyksen järjestää erilaisia kerhoja. Toimintaan kuuluu myös monenlaisten kurssien pitäminen, joiden innoittamana voi kokeilla vaikka 4H yrittäjyyttä.

Kittilän Vesaiset

Kittilän Vesaiset on elämyksiä, elämäniloa ja yhdessäoloa mahdollistava koko perheen järjestö. Toimintamme koostuu kivoista kerhoista, retkistä, kulttuurielämyksistä, kilpailuista ja leireistä. 

Kittilän VPK:n nuoriso-osasto 

Kittilän VPK:n nuoriso-osasto tarjoaa kouluikäisille nuorille mahdollisuuden tutustua palokuntatoimintaan viikkoharjoitusten ja retkien sekä leirien merkeissä.

Kittilän MLL

Kittilän MLL järjestää mm liikuntakerho/perhesählyä sekä erilaisia tapahtumia.

Kittilän Palloseura ry

Kittilän Palloseuran tavoitteena on liikuttaa kittiläläisiä junioreista senioreihin, päälajeina jääkiekko ja jalkapallo.

Levi Ski Club ry

Levi Ski Club Ry järjestää ohjattua toimintaa nuorille useissa eri lumilajeissa  (laskettelu, lumilautailu, freestyle, ratalasku). Ryhmiä löytyy aina aloittelijoista edistyneempiin. 

SBC Levi

Salibandyseura SBC Levi tarjoaa harrastus- ja kilpatoimintaa. 

Arctic Fight Club ry

Kamppailulajiseura, jossa treenaillaan BJJ & lukkopainia, sekä thai-/potkunyrkkeilyä.

Kittilän seurakunta, Nuoret

Varhaisnuorisotyön toimintamuotoja ovat mm. tapahtumat, leirit ja retket. Rippikoulu alkaa syksyllä,  kulkee läpi vuoden huipentuen kesän leireihin ja konfirmaatioon. Isoskoulutus on rippikoulun jälkeistä toimintaa.

 

Kulttuuri, kirjasto ja elokuvat

Kirjasto

Kirjaston lasten- ja nuortenosaston kokoelma on kattava ja monipuolinen. Kirjojen ja sarjakuvien lisäksi kokoelmaan kuuluu lehtiä, lautapelejä, konsolipelejä, elokuvia, musiikkia ja äänikirjoja. Tietokoneet ovat lasten ja nuorten vapaassa käytössä. Kittilän kirjasto on avoin ja turvallinen paikka tulla vaikkapa odottamaan koulun jälkeen vanhempien kotiutumista. Kirjastossa voi viettää aikaa, tehdä läksyjä ja syödä omia eväitä. Myös nuoret voivat varata uutta rauhallista tilaa.

Kulttuuri

Kittilän kulttuuritoimi järjestää ympäri vuoden monipuolisesti kulttuuritilaisuuksia ja –tapahtumia.

Kino-Ylärissä näytetään monipuolisesti elokuvia.

Kotiseutumuseo sijaitsee Pakatissa ja sieltä löytyy koko perheen Mummon Ameriikanmatka -pakohuonepeli!

 

Liikunta 

Urheiluhalli

Kittilän urheiluhallin ja Sirkan koulun salivuorot on jaettu erilaisille harrasteryhmille. Vapaita vuoroja voi tiedustella urheiluhallivastaavalta. Varatut vuorot löytyvät osoitteesta https://kittila.timle.fi/. Sirkassa esim lauantaisin koulun salissa koko perheen liikuntakerho ja kirkonkylällä sunnuntaisin.

Agnico-Eagle Jäähalli

Jäähallin varatut vuorot löytyvät osoitteesta https://kittila.timle.fi/. Yleisöluisteluvuoro on maanantaista perjantaihin klo 15.00-16.30. Mahdollisista poikkeuksista ilmoitetaan Timlessä sekä jäähallin etuovessa. Varsinaisten yleisöluisteluvuorojen lisäksi jäähalli on luistelijoiden vapaassa käytössä aina silloin kun hallilla ei ole varattuja vuoroja.

Jäähallin henkilökunta teroittaa luistimia veloituksetta. Luistimet voi tuoda valvomoon (jäähallin pihalla sijaitseva huoltorakennus) esimerkiksi muovikassissa. Mukaan kannattaa sujauttaa yhteystiedot. Henkilökunta teroittaa luistimia pääsääntöisesti arki-iltaisin. Teroitetut luistimet ovat yleensä noudettavissa parin arkipäivän kuluttua.

Kittilän pallokentän tekonurmen päälle tehdään talvisin ulkojää. Myös kylistä löytyy jääkiekkokenttiä. 

Yleisurheilukenttä

Kittilän kirkonkylällä sijaitsee yleisurheilukenttä.

Jalkapallokentät

Agnico-Eagle jäähallin vierestä löytyy tekonurminen jalkapallokenttä. Se jäädytetään talvella ulkojääksi. Myös kylistä löytyy jalkapallokenttiä.

Frisbeegolf 

Kittilässä on 9-väyläinen vapaasti käytettävä frisbeegolf-rata. Rata sopii hyvin aloittelijoille, mutta haastetta löytyy myös kokeneille lajin harrastajille. Lähtö radalle on Agnico Eagle -jäähallin parkkipaikalta.

Levin Disc Golf Park World sijaitsee Activity Parkissa Levitunturin länsipuolella ja reiteistä löytyy sopiva niin harrastajille kuin perheille. Levillä fribaat vaikka yöttömässä yössä, sillä radat ovat vapaassa käytössä ympäri vuorokauden! Leviltä voi myös vuokrata välineitä. Lisätietoja levi.fi.

Golf

Levi Golf seuralla on oma Country Club –kenttä, jolle pääsee pelaamaan. Lisäksi tarjolla mm. juniori toimintaa ja junioireiden golfkoulu. Kittilän kuntalaisilla on mahdollisuus käyttää kunnan omistamien golfosakkeiden pelioikeuksia kunnan määrittelemää korvausta vastaan.

Hiihto

Kunnassa on paljon latuja, joissa pääsee hiihtämään, myös koiralatuja. Kunnalla myös oma reaaliaikainen kunnossapitopalvelu, josta voi tarkistaa, milloin mikäkin latuosuus on viimeksi kunnostettu.

Kalastus

Kittilän seudulla on runsaasti kalastusmahdollisuuksia, joita tarjoavat alueella virtaavat joet sekä järvet. Ennen kalastusta täytyy huolehtia kuitenkin asianmukaisista luvista. Lisätietoja kalastusluvista eraluvat.fi.

Keilaus

LeviBowling keilaviihdekeskus käsittää 8 rataisen hohtokeilahallin Levin eturinteen juurella.

Minigolf

Levi Ski:n Activity Parkista löytyy 18 väyläinen minigolfrata.

Hohtominigolf Levi on koko perheen hohtominigolf Levin keskustassa, ravintola Hookin alakerrassa.
12 mielenkiintoista ja haastavaa minigolf-rataa pohjoisen mystiikan ja revontulten ympäröiminä.

Laskettelu ja lautailu

Levi Ski:n rinteet tarjoavat upeat puitteet lasketteluun ja lautailuun Kittilässä. Muiden hissien lisäksi, löytyy kaksi katettua mattohissiä ja perinteinen sompahissi laskettelun ja lautailun opetteluun. Kunta on tukenut kuntalaisia kuntalaisalennuksella kausikortin ostossa.

Luonto- ja ulkoilureitit

Kittilästä löytyy runsaasti talvi- ja kesäreittejä. Talvisia aktiviteetteja voi harrastaa mm. moottorikelkka- ja hiihtoreitistöillä sekä Levin talvikävely-, lumikenkä- ja talvipyöräilyreiteillä. Kesäisin tarjolla on patikointi-, teema-, ja maastopyöräily- sekä alamäkiajoreitistöjä.

Moottorikelkkareitit

Virallisia moottorikelkkareittejä on 900 kilometriä, sen lisäksi on yksi kelkkaura, Pulju-Kappera, 18 km.

Uiminen

Kirkonkylältä löytyy uimaranta ja avantouinti mahdollisuus. Leviltä löytyy kylpylä Levi Hotel Spa, johon kuntalaiset voivat ostaa alennettuja lippuja kunnantalon infosta ja verkkokaupasta.  

Kylien liikuntapaikat

Myös kylistä löytyy erilaisia liikuntapaikkoja.

Leikkipuistot

Kittilästä löytyy useita leikkipuistoja: Akanrovan leikkipuisto Sirkassa, Pakatin leikkipuisto Kittilässä, kunnantalon vieressä kirkonkylällä ja Aholanperän leikkipuisto kirkonkylällä. Leikkipaikkoja on myös Kittilän päiväkotien ja koulujen pihoilla: Päiväkoti Mäntymajan pihassa Sirkassa, Päiväkoti Mäntymajan Könkään Tiittarien ryhmän pihasta eli entisen Könkään koulun pihalla, Päiväkoti Oravanpesän pihassa Sirkassa, Päiväkoti Muksulan pihalla kirkonkylällä, Päiväkoti Pikkumettän pihalla kirkonkylällä, Alakylän koululla, Kaukosen koululla, Raattaman päiväkodilla, Sirkan koululla ja Lukkarin koululla. Päiväkotien ja koulujen pihojen käyttö on rajattu päiväkoti- ja kouluryhmien ulkoiluun ja välituntikäyttöön niinä aikoina, kun päiväkodeilla ja kouluilla on omaa toimintaa. Muuna aikana, esimerkiksi iltaisin, viikonloppuisin ja loma-aikoina pihoja saa vapaasti käyttää leikkialueena. Huomioithan, että päiväkoti Pikkumetässä ja päiväkoti Oravanpesässä järjestetään vuorohoitoa eli piha saattaa olla päiväkodin käytössä myös iltaisin ja viikonloppuisin. 

Kunnan leikkipuistojen lisäksi löytyy kirkon vierestä seurakunnan Kirkkopuisto 

Levillä Gondolin alueella on iso maksuton leikki- ja liikennepuisto Activity Park, jossa myös trampoliinipuisto, peliareena (voi pelata esim. jalkapalloa, koripalloa ja sählyä), pumptrack-rata sekä skeittiparkki (pyörillä, skeiteillä ja scooteilla). Kaasugrillillä varustetussa kota on vapaassa käytössä Activity Parkin ollessa auki. Sekä maksullinen minigolf rata, tenniskenttä ja kaksi pickleball-kenttää sekä seikkailupuiston radat.