Liikuntamahdollisuudet lapsille, nuorille ja lapsiperheille

Urheiluhalli

  • Kittilän urheiluhallin ja Sirkan koulun salivuorot on jaettu erilaisille harrasteryhmille. Vapaita vuoroja voi tiedustella urheiluhallivastaavalta. Varatut vuorot löytyvät osoitteesta kittila.timle.fi. Sirkassa esim lauantaisin koulun salissa koko perheen liikuntakerho ja kirkonkylällä sunnuntaisin.

Agnigo-Eagle Jäähalli

  • Jäähallin varatut vuorot löytyvät osoitteesta kittila.timle.fi
  • Yleisöluisteluvuoro on maanantaista perjantaihin klo 15.00-16.30. Mahdollisista poikkeuksista ilmoitetaan Timlessä sekä jäähallin etuovessa. Varsinaisten yleisöluisteluvuorojen lisäksi jäähalli on luistelijoiden vapaassa käytössä aina silloin kun hallilla ei ole varattuja vuoroja. 
  • Jäähallin henkilökunta teroittaa luistimia veloituksetta. Luistimet voi tuoda valvomoon (jäähallin pihalla sijaitseva huoltorakennus) esimerkiksi muovikassissa. Mukaan kannattaa sujauttaa yhteystiedot. Henkilökunta teroittaa luistimia pääsääntöisesti arki-iltaisin. Teroitetut luistimet ovat yleensä noudettavissa parin arkipäivän kuluttua.
  • Kittilän pallokentän tekonurmen päälle tehdään talvisin ulkojää.

Yleisurheilukenttä

  • Kittilän kirkonkylällä sijaitsee yleisurheilukenttä.

Jalkapallokentät

  • Agnigo-Eagle jäähallin vierestä löytyy tekonurminen jalkapallokenttä. Se jäädytetään talvella ulkojääksi.

Frisbeegolf

  • Kittilässä on 9-väyläinen vapaasti käytettävä frisbeegolf-rata. Rata sopii hyvin aloittelijoille, mutta haastetta löytyy myös kokeneille lajin harrastajille. Lähtö radalle on Agnico Eagle -jäähallin parkkipaikalta.
  • Levin Disc Golf Park World sijaitsee Activity Parkissa Levitunturin länsipuolella ja reiteistä löytyy sopiva niin harrastajille kuin perheille. Levillä fribaat vaikka yöttömässä yössä, sillä radat ovat vapaassa käytössä ympäri vuorokauden! Leviltä voi myös vuokrata välineitä.

Golf

  • Levi Golf seuralla on oma Country Glub –kenttä, jolle pääsee pelaamaan Lisäksi tarjolla mm juniori toimintaa ja junioireiden golfkoulu. Kittilän kuntalaisilla on mahdollisuus käyttää kunnan omistamien golfosakkeiden pelioikeuksia kunnan määrittelemää korvausta vastaan.

Hiihto

  • Kunnassa on paljon latuja, joissa pääsee hiihtämään, myös koiralatuja. Kunnalla myös oma reaaliaikainen kunnossapitopalvelu, josta voi tarkistaa, milloin mikäkin latuosuus on viimeksi kunnostettu.

Kalastus

  • Kittilän seudulla on runsaasti kalastusmahdollisuuksia, joita tarjoavat alueella virtaavat joet sekä järvet. Ennen kalastusta täytyy huolehtia kuitenkin asianmukaisista luvista.

Keilaus

  • LeviBowling keilaviihdekeskus käsittää 8 rataisen hohtokeilahallin Levin eturinteen juurella.

Minigolf

  • Levi Skin Activity Parkista löytyy 18 väyläinen minigolfrata.
  • Hohtominigolf Levi on koko perheen hohtominigolf Levin keskustassa, ravintola Hookin alakerrassa. 12 mielenkiintoista ja haastavaa minigolf-rataa pohjoisen mystiikan ja revontulten ympäröiminä.

Laskettelu ja lautailu

  • Levin rinteet tarjoavat upeat puitteet lasketteluun ja lautailuun Kittilässä.
  • Kunta on tukenut kuntalaisia kuntalaisalennuksella kausikortin ostossa.
  • Levi Ski järjestää mm lapsille Wernerin hiihtokoulua ja lapsille löytyy 9 omaa lasten hissiä, joista vain osa vaatii hissilipun.
  • Etelärinteiden puuhapaikka tenaville on Leevilandia. Viikko-ohjelman ja lumileikkien lisäksi kaksi katettua mattohissiä ja perinteinen sompahissi laskettelun ja lautailun opetteluun.

Luonto- ja ulkoilureitit

  • Kittilästä löytyy runsaasti talvi- ja kesäreittejä. Talvisia aktiviteetteja voi harrastaa mm. moottorikelkka- ja hiihtoreitistöillä sekä Levin talvikävely-, lumikenkä- ja talvipyöräilyreiteillä. Kesäisin tarjolla on patikointi-, teema-, ja maastopyöräily- sekä alamäkiajoreitistöjä.
  • Lapsiperheille soveltuvia (osaan pääsee myös lastenvaunujen kanssa) luontonähtävyyksiä ja kohteita on useita, esim. Ruoppaköngäs, Särkitunturi, Levin Huippupolku, Karinokan lintutorni, Linkupalon tulivuoripuisto, Saivot ja seitakivet.
  • Kivoja koko perheen tulistelupaikkoja ovat esim. kirkonkylällä Karinokan laavu ja Levillä Korkeaniemen laavu. Leviltä löytyy myös Levi Skin kotia ja taukopaikkoja, jotka ovat avoinna hissien ja rinteiden aukioloaikojen mukaan, esimerkiksi etelärinteillä on tulistelupaikka ja laavu Leevilandiassa.

Uiminen

  • Kirkonkylältä löytyy uimaranta ja avantouinti mahdollisuus. Leviltä löytyy kylpylä Levi Hotel Spa, johon kuntalaiset voivat ostaa alennettuja lippuja kunnantalon infosta.  

Kylien liikuntapaikat

  • Yllämainittujen lisäksi myös kylistä löytyy liikuntapaikkoja, mm. jääkiekko- ja jalkapallokenttiä. 

Leikkipuistot

  • Kittilästä löytyy useita leikkipuistoja: Akanrovan leikkipuisto Sirkassa, Pakatin leikkipuisto Kittilässä, kunnantalon vieressä kirkonkylällä ja Aholanperän leikkipuisto kirkonkylällä. 
  • Leikkipaikkoja on myös Kittilän päiväkotien ja koulujen pihoilla: Päiväkoti Mäntymajan pihassa Sirkassa, Päiväkoti Mäntymajan Könkään Tiittarien ryhmän pihasta eli entisen Könkään koulun pihalla, Päiväkoti Oravanpesän pihassa Sirkassa, Päiväkoti Muksulan pihalla kirkonkylällä, Päiväkoti Pikkumettän pihalla kirkonkylällä, Alakylän koululla, Kaukosen koululla, Raattaman koululla, Sirkan koululla ja Lukkarin koululla. Päiväkotien ja koulujen pihojen käyttö on rajattu päiväkoti- ja kouluryhmien ulkoiluun ja välituntikäyttöön niinä aikoina, kun päiväkodeilla ja kouluilla on omaa toimintaa. Muuna aikana, esimerkiksi iltaisin, viikonloppuisin ja loma-aikoina pihoja saa vapaasti käyttää leikkialueena. Huomioithan, että päiväkoti Pikkumetässä ja päiväkoti Oravanpesässä järjestetään vuorohoitoa eli piha saattaa olla päiväkodin käytössä myös iltaisin ja viikonloppuisin. 
  • Kunnan leikkipuistojen lisäksi löytyy kirkon vierestä seurakunnan Kirkkopuisto sekä Leviltä Gondolin alueelta iso maksuton leikki- ja liikennepuisto, jossa myös trampoliinipuisto, peliareena (voi pelata esim. jalkapalloa, koripalloa ja sählyä), pumptrack-rata sekä skeittiparkki (pyörillä, skeiteillä ja scooteilla). Kaasugrillillä varustetussa kota on vapaassa käytössä Activity Parkin ollessa auki. Sekä maksullinen minigolf rata, tenniskenttä ja kaksi pickleball-kenttä sekä seikkailupuiston radat.

Lisätiedot kunnan liikuntapalveluiden sivuilta.