Kittilän kunta hakee teknistä johtajaa

Kuva
Useita pieniä kuvia Kittilästä, ihmisiä ja maisemia sekä kunnan vaakunalogo

Tekninen johtaja johtaa teknisen lautakunnan sekä rakennus- ja ympäristölautakunnan alaista toimialaa, jossa työskentelee noin 70 työntekijää. Tekninen johtaja vastaa toimialan toiminnan tuloksellisuudesta ja suunnittelusta sekä mm. johtaa, valvoo ja kehittää toimialan palveluja, hallintoa ja toimintaa. Tekninen johtaja toimii teknisen lautakunnan esittelijänä ja huolehtii teknisen toimen asioiden valmistelusta.

Teknisenä johtajana pääset kehittämään laajan matkailu- ja kaivoskunnan Kittilän teknisiä palveluita yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Tukenasi ovat ammattitaitoiset työntekijät. Työskentelet kunnanjohtajan alaisuudessa ja kuulut kunnan johtoryhmään. Hybridityön tekeminen on mahdollista kunnan käytäntöjen mukaan.

Teknisen johtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja käytännön kokemusta johtotehtävistä. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät soveltuvin osin KVTES:n mukaisesti.

Viran kokonaispalkka on 6 324 euroa/kk. Virkasuhteessa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Valinnassa voidaan tarvittaessa käyttää ulkopuolista arvioijaa.

Virkaan haetaan 19.9.2022 klo 15 mennessä sähköisen hakulomakkeen kautta osoitteessa Kuntarekry.fi. Hakemukseen on liitettävä kelpoisuutta osoittavat todistukset sekä CV.

Kittilän kunnanhallitus

Lisätiedot: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puhelin 040 745 9830, antti.jamsen@kittila.fi

Kittilä - Puhdasta kultaa!