Kittilän kunnan terveydenhuollon sisäisessä tietoturvaloukkauksessa toimittiin tietosuoja-asetuksen mukaisesti

Tiedote 4.2.2022, Kittilän kunta

Kittilän kunnan terveyskeskuksessa on tapahtunut torstaina 3.2.2022 tilanne, jossa inhimillisen erheen vuoksi organisaation ulkopuoliselle terveydenhuollon toimijalle koronajäljitykseen tarkoitettu sähköpostiviesti lähetettiin Kittilän terveyskeskuksen sisäiseen jakeluun. Viesti sisälsi neljän aikuisen henkilötietoja. Sähköpostin vastaanottajat ovat Kittilän kuntaorganisaatiossa työskenteleviä terveydenhuollon työntekijöitä, joilla on salassapitovelvollisuus työnsä puolesta.

Viesti lähetettiin salattuna sähköpostina, eikä viestin otsikko tai tekstikenttä sisältänyt henkilötietoja. Virhelähetys huomattiin sekä korjaava ohjeistus viestin poistamisesta viestin saajille lähetettiin kymmenen minuutin sisällä tapahtuneesta. Kittilän kunnassa toimittiin tapahtuman jälkeen tietosuoja-asetuksen mukaisesti. Kittilän kunta ilmoittaa tietoturvaloukkaustapahtumasta asianmukaisesti tietosuojavaltuutetun toimistoon perjantaina 4.2.2022 aikana. Rekisteröidyille, eli niille henkilöille, joiden henkilötietoja sähköposti sisälsi, ilmoitetaan asiasta myös 4.2.2022 aikana.

Kittilän kunta pahoittelee tapahtunutta. Tapahtumasta voidaan oppia, ja se auttaa kehittämään turvaohjeistuksia ja tietoturvakäytäntöjä eteenpäin Kittilän kunnassa.

 

Lisätietoja:
Jari Rantapelkonen, kunnanjohtaja, Kittilän kunta, puhelin 040 745 9830, jari.rantapelkonen@kittila.fi
Tiina Huilaja, vs. perusturvajohtaja, Kittilän kunta, puhelin 040 847 6526, tiina.huilaja@kittila.fi