Interski tuo Leville 1500 hiihdonopettajaa 32 maasta 26.-31.3.2023

Kuva
InterSki logo Suomen lippu

Tiedote

Interski on kansainvälinen lumiurheilun kongressi, johon hiihdonopettajat kokoontuvat joka neljäs vuosi. Interskissä eri maiden hiihdonopettajat esittelevät toimialan uusia virtauksia, jakavat kokemuksia sekä kehittävät yhdessä toimialaa. Ensimmäinen Interski-kongressi järjestettiin 1951 Itävallan Zursissa, vuonna 2019 Bulgarian Pamporovossa ja tapahtuman seuraava pitopaikka on Levi. Interski 2023 -tapahtumaan Leville odotetaan 1500 hiihdonopettajaa yli 35 eri maasta.

Läheisten naapurimaiden ja perinteisten Keski-Euroopan alppimaiden lisäksi osallistujia odotetaan niinkin kaukaa kuin Chilestä, Argentiinasta, Uudesta-Seelannista ja Australiasta asti.

 

OHJELMA:

 

Viikon aikana osallistujat osallistuvat workshoppeihin ulkona rinteissä, luennoille Levin kylän kokoustiloissa ja iltaohjelmaan. Workshopit ja luennot ovat osallistujien sisäisiä ohjelmia, mutta iltaohjelmaan ovat tervetulleita kaikki kyläläiset.

 

Tapahtumaviikon aikana eturinteelle rakennetaan Interski Village, jonne myös yleisö on lämpimästi tervetullut tutustumaan maihin, seuraamaan ohjelmaa ja viihtymään after skihin. Levi Glacier rinteessä hiihdonopettajista kootut laskutiimit esittävät taidokkaita muodostelmalaskuja koko viikon. Tapahtumat sopivat myös perheille.

 

Tapahtuman aikana on myös avoinna kysely, johon toivotaan vastauksia matkailu- ja hiihtokeskusalan parissa työskenteleviltä ihmisiltä. Kyselyn tarkoituksena on kerätä tietoa kehittämisen tueksi.

Kyselyyn pääset vastaamaan täältä: https://bit.ly/fosi23

 

Kysely toteutetaan osana Lapin liiton rahoittamaa Kittilän kunnan ja REDUn yhteishanketta: Future of Snowsport Industry.

Tarkempia tietoja Future of Snowsport Industry -hankkeesta löydät täältä: https://santasport.fi/tietoa-meista/hankkeet/

 

TIETOA MAJOITTAJILLE JA RAVINTOLOILLE:

 

Maahostit jakavat osallistujille tervetulopaketit hotelleilla. Jakoajat ajoittuvat kulloisenkin maan lentojen saapumisiin, eli koko päivää hotelleilla ei ole päivystystä. Jos pussukka hukassa, ensisijainen yhteys omaan maahostiin tai tapahtumatoimistoon, joka sijaitsee Zero Pointin vieressä.

Pussukasta löytyy tapahtumapassit, hissiliput ja infokartat.

 

Osa osallistujista yöpyy huoneistoissa ja on ostanut pelkän lounas- tai aamiaispaketin. Hotelliyöpyjät ovat myös voineet varata ruokailut majoituksestaan.

 

YLEISÖLLE AVOIN OHJELMA:

 

26.3. SUNNUNTAI KLO 17.00 - 20.00 INTERSKI 2023 AVAJAISET

 

Osallistuvien maiden esittely ja tervetuliaispuhe

Keynote: The [Guest] Experience is everything!, Claus Raasted (www.clausraasted.com/) Ante Aikion joikumusiikki+ DJ

Interski tanssishow sponsored by Ziener

Show runit - muodostelmalaskua eri maiden ja lajien esittämänä

 

27.3. MAANANTAI 20.00 - 21.30 RETRO SKI RACE

 

28.3. TIISTAI KLO 20.00 - 22.00 SHOW RUNS

 

30.3. TORSTAI KLO 20.00 - 22.00 SHOW RUNS

 

31.3. PERJANTAI KLO 18.00 - 21.00 PÄÄTTÄJÄISJUHLA

 

Päättäjäispuheenvuorot

Show runit - muodostelmalaskua eri maiden ja lajien esittämänä Livebändi Mr. Hyde

 

LIPUNMYYNTI

 

Osallistujat ovat omiin tapahtumiinsa ostaneet kongressipassin, mutta iltaohjelma Levin eturinteellä on yleisölle ilmaista.

 

www.interski2023.com KIELLETYT TAVARAT

Seuraavat tavarat ja aineet ovat kiellettyjä tapahtuma-alueella:

  • Päihteet tai muut huumaavat aineet
  • Terä ja ampuma-aseet
  • Räjähteet, raketit tai muu syttyvä / räjähtävä materiaali LIIKENNEJÄRJESTELYT KYLÄLLÄ JA RINTEESSÄ

Workshopit alkavat aamuisin klo 10.00 ja iltapäivisin klo 13.30, jolloin Levi Glacierilla ja South Pointin tuolihissillä ja Gondolilla voi osallistujista muodostua hissijonoihin ruuhkaa.

 

Levi Glacier rinne on suljettu osan aikaa viikosta rakennustöiden, huoltojen ja ohjelmien ajaksi. Levi Glacier hissiä voi voi yleisö kuitenkin käyttää ja muu osa eturinteestä on avoinna lasketteluun.

 

Tieliikenne järjestelyihin tapahtuma ei tule vaikuttamaan. YLEISÖKULJETUKSET

Ski bussi kulkee viikon aikana extra vuoroja normaalin aikataulun lisäksi Zero Point - Etelärinne väliä:

 

MONDAY 27TH MARCH, 2023

Lisävuoro R2 pysäkiltä klo 9.20 ja 9.45 Zerolta South Pointille
Lisävuoro R2 pysäkiltä klo 12.40 ja 13.15  Zerolta South Pointille

 

TUESDAY 28TH MARCH, 2023

Lisävuoro R2 pysäkiltä klo 9.20 ja 9.45 Zerolta South Pointille
Lisävuoro R2 pysäkiltä klo 12.40 ja 13.15 Zerolta South Pointille

 

WEDNESDAY 29TH MARCH, 2023

Lisävuoro R2 pysäkiltä klo 9.20 ja 9.45 Zerolta South Pointille

 

THURSDAY 30TH MARCH, 2023

Lisävuoro R2 pysäkiltä klo 9.20 ja 9.45 Zerolta South Pointille
Lisävuoro R2 pysäkiltä klo 12.40 ja 13.15 Zerolta South Pointille

 

FRIDAY 31TH MARCH, 2023

Lisävuoro R2 pysäkiltä klo 9.20 ja 9.45  South Pointille
Lisävuoro R2 pysäkiltä klo 12.40 ja 13.15Zerolta South Pointille

 

INTERSKI VILLAGE TAPAHTUMA-ALUE

 

Yleisölle on varattu katsomoalue suoraan showlasku rinnettä vastapäätä. Katsomoon pääsy ilmainen ja alueella on myös K-18 anniskelualue, sekä ruokamyyntiä.

 

Tapahtuma-alueelle on sijoitettu yleisiä wc-tiloja (bajamajoja, myös inva).

 

SOSIAALINEN MEDIA

Olemme iloisia, jos käytät seuraavia tunnisteita jakaessasi kuvia tapahtumista: #interski2023 #levilapland

 

LAPSET JA PERHEET

Lastenhoitohuone löytyy Zero Pointin rakennuksesta.

 

LIIKUNTARAJOITTEISET

Liikuntarajoitteisille on oma parkkipaikka lähellä sisäänkäyntiä, noudata liikenteenohjauksen ohjeistusta. Alueella on myös kaksi invavessaa.

 

TERVEYSTURVALLISUUS

Lapin sairaanhoitopiirissä on voimassa maskisuositus sisätiloissa, joissa turvavälien pitäminen ei ole mahdollista sekä julkisissa liikennevälineissä. Huolehditaan edelleen hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta sekä pidetään huoli, että liikumme muiden ihmisten seurassa ja julkisilla paikoilla ainoastaan terveenä.

Oireiset potilaat (koronaan sopivat oireet) pyydetään ottamaan yhteyttä kunnan terveyskeskuksen päivystysnumeroon 0400 356 498. Kisojen aikana Levin testauspisteenä toimii Pihlajalinna.

 

Kuva
kartta