Kittilän kunnanhallituksen kokouksen 17.6.2025 päätöstiedote

Kuva
Kittilän ahmakuosi ja teksti Kittilän kunnanhallituksen päätökset

Tiedote 19.6.2025, Kittilän kunta                                                                                                            

Kittilän kunnanhallitus päätti 

  • hyväksyä esitetyt hallintosäännön muutokset ja esittää ne edelleen kunnanvaltuustolle.
  • kunnanhallituksen ja valtuuston kokousaikataulun syyskaudelle 2025.
  • merkitä tiedoksi talousarvion toteutuman ajalta 1.1.-31.3.2025 ja saattaa sen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.
  • siirtää Laaja hyvinvointi- ja turvallisuuskertomus vuosilta 2021-2024 -asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.
  • hyväksyä teknisen lautakunnan esityksen Sirkan koulun keittiön ja ruokalan vaatimien väistötilojen hankinnasta ja ne hankitaan Expandia Moduulit Oy:ltä.
  • Tunturitien perusparannusurakan hankinnasta.
  • teknisen lautakunnan esityksen mukaisesti asettaa Kehtosvasan moottorikelkkareitin siirtosuunnitelman nähtäväksi 14 vrk:n ajaksi. Julkisten kuulutusten lisäksi reittisuunnitelman nähtävillä olosta tiedotetaan erikseen suunnitelman asianosaisena olevia kiinteistönomistajia sekä pyydetään lausunnot Lapin ELY-keskukselta sekä vaikutusalueen paliskunnalta.
  • hyväksyä teknisen lautakunnan esityksen määrärahojen siirrosta siten, että kohteessa Seita-alueen kadut säilytetään määräraha 1 200 000 € (mahdolliset lisätyöt huomioiden) ja siirrettään 100 000 €, kustannuspaikalle Kittilän asfalttityöt, sekä 300 000 € kustannuspaikalle Levin asfalttityöt.
  • hyväksyä teknisen lautakunnan esityksen ja päättää, että teknisen toimen toimialasihteerin nimike muutetaan 1.7.2025 alkaen teknisen toimen asiantuntijaksi.
  • ostaa noin 0,75 ha:n suuruisen määräalan kiinteistöstä Levi Käkkäräpuu kauppahintaan 58 600 euroa.
  • antaa suostumuksensa 30.5.2025 tehtyyn kiinteistökauppaa, jolla Golfrannan asemakaava-alueelta korttelista 1130 tontit 1-4 ja kortteli 1131 tontti 3 on luovutettu rakentamattomana edelleen Villa Origo Oy – nimiselle yhtiölle.
  • antaa suostumuksensa rakentamattomana edelleen luovutukseen koskien määräosaa (1/2) Akanrovan asemakaava-alueelta korttelista 1011 tontista nro 1.
  • hyväksyä talousarvion 2026 raamin sekä laadintaohjeen vuosien 2026-2028 talousarviolle ja -suunnitelmalle.
  • hyväksyä hyvinvointilautakunnan esityksen Reidar100 -juhlavuoden avustusten jaosta.
  • varata Levin alueen Ylä-Levin asemakaava-alueen korttelin 1163 tontin 2 SRV Rakennus Oy:lle. Tontti käsittää noin 3660 m2:n suuruisen määräalan, rakennusoikeutta tontilla on 13 000 k-m2. Kunnanvaltuusto on vahvistanut kyseisen tontin hinnaksi 3 575 000 euroa. Varaus on voimassa 30.6.2027 saakka edellyttäen, että varausmaksut ovat ajallaan maksettu. Lopullinen kauppa tehdään SRV Rakennus Oy perustettavan tai perustettavien yhtiöiden lukuun.
  • varata Levin alueen Ylä-Levin asemakaava-alueen korttelin 1163 tontin 1 Samira Group Oy:lle. Tontin pinta-ala on noin 2159 m2, rakennusoikeutta tontilla on 3 210 k-m2. Kunnanvaltuusto on vahvistanut kyseisen tontin hinnaksi 1 123 500 euroa. Varaus on voimassa 30.6.2027 saakka edellyttäen, että varausmaksut ovat ajallaan maksettu. Lopullinen kauppa tehdään Samira Group Oy perustettavan tai perustettavien yhtiöiden lukuun.
  • varata Levin alueen Ylä-Levin asemakaava-alueen korttelin 1166 tontin 1 Hengitysliitto ry:lle. Tontin pinta-ala on noin 9880 m2, rakennusoikeutta tontilla on 8 900 k-m2. Kunnanvaltuusto on vahvistanut kyseisen tontin hinnaksi 3 026 000 euroa. Varaus on voimassa 31.12.2027 saakka edellyttäen, että varausmaksut ovat ajallaan maksettu. Lopullinen kauppa tehdään Hengitysliitto ry:n nimiin ja kauppa tehdään purkavalla ehdolla. Mikäli hankkeelle ei myönnettäisi hakijasta riippumattomista syistä rakennuslupaa, kauppa puretaan.
  • varata Levin alueen Ylä-Levin asemakaava-alueen korttelin 1156 tontin 2 Levin Kitz Oy:lle. Tontti käsittää noin 1835 m2:n suuruisen määräalan, rakennusoikeutta tontilla on 2 200 k-m2. Kunnanvaltuusto on vahvistanut kyseisen tontin hinnaksi 792 000 euroa. Varaus on voimassa 30.6.2027 saakka edellyttäen, että varausmaksut ovat ajallaan maksettu.
  • myöntää kunnan takauksen Kelontekemän vesiosuuskunnalle pankkilainaan siiviläkaivon ja runkolinjan puhdistusta varten ja vedenottamon raudanpoistojärjestelmää varten. Avustusta ei myönnetä. Kunnassa tulee laatia yhteinen ohjeistus, miten avustuksia vesiosuuskunnille myönnetään jatkossa.
  • hyväksyä Kittilän kunnan puolesta Verohallinnon kanssa tehtävän sopimuksen toimitilojen käyttöoikeudesta ja liitännäisistä palveluista Kittilän kunnan osalta sitovaksi ja tulemaan voimaan 15.8.2025.
  • nimetä kutsuntatilaisuuteen 11.9.2025 tuomaan tervehdyksen kunnan edustajana kunnanvaltuuston puheenjohtajan ja hänen varalleen kunnanjohtaja Timo Kurulan, kutsuntalautakunnan jäseneksi työllisyysasiantuntija Sanna Kuuselan ja varahenkilöksi vs. sivistystoimenjohtaja Petteri Kinnusen ja osoittaa tilaisuuteen kunnan valmiussuunnitteluista perillä olevan henkilön. Lisäksi kunnanhallitus päätti, että kunta tarjoaa lounaan ja virvokkeita kutsunnanalaisille sekä kahvituksen avaustilaisuuteen osallistuville kutsuvieraille.
  • nimetä Rovaniemen koulutuskuntayhtymän yhtymäkokousedustajaksi Sirkka Hangasvaaran ja varayhtymäkokousedustajaksi Paula Nevalaisen.
  • nimetä yhtiökokousedustajaksi Raili Fagerholmin ja tälle varajäseneksi Aki Nevalaisen Kiinteistö Oy Levin vuokratalojen yhtiökokoukseen 2025-2029 ja nimesi neljä jäsenehdokasta, Vuokko Mäntymaan, Oula Vuollin, Jukka Potin ja Jussi Mäkitalon yhtiön hallitukseen ja varajäsenehdokkaaksi Sirkka Hangasvaaran.
  • nimetä yhtiökokousedustajaksi Raili Fagerholmin ja varajäseneksi Aki Nevalaisen Kiinteistö Oy Kittilän vuokratalojen yhtiökokoukseen 2025-2029 ja yhtiön hallitukseen kolme jäsenehdokasta, Vuokko Mäntymaan, Oula Vuollin ja Jukka Potin, ja varajäsenehdokkaaksi Jussi Mäkitalon.
  • Kittilän kunta päätti toimittaa hovioikeudelle vastauksen Rovaniemen hovioikeudessa vireillä olevassa asiassa R 24/776.
  • antaa lausunnon luonnoksesta hallituksen esitykseksi yleistukea koskevaksi lainsäädännöksi (Dnro VN/10556/2024).
  • lausunnostaan luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi vesihuollosta (Dnro VN/13193/2025).

 

Kittilän kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto:

  • myöntää Noora Heikinheimolle eron tarkastuslautakunnan jäsenyydestä ja Sanna Rautiolle koululautakunnan jäsenyydestä, ja että kunnanvaltuusto valitsee uudet jäsenet heidän tilalleen.
  • valitsee Tunturi-Lapin ja Pellon työllisyysaluejaostoon kolme jäsentä ja näille henkilökohtaiset varajäsenet ja että kunnanvaltuusto asettaa Tunturi-Lapin ja Pellon työllisyysaluejaoston jäsenkuntien esitysten perusteella.
  • nimeää neljä jäsentä ja heille varajäsenet Tunturi-Lapin kehityksen valtuuskuntaan ja nimeää jäsenen ja varajäsenen Tunturi-Lapin kehitys ry:n hallitukseen. Viranhaltijaedustuksena hallituksessa toimii kunnanjohtaja ja hänen varallaan hallintojohtaja.
  • merkitsee tiedoksi vuoden 2024 keskeneräiset valtuustoaloitteet sekä vuoden 2024 kuntalaisaloitteet oheisten liitteiden mukaisesti, kuitenkin huomioiden mahdollisesti ennen tätä pykälää käsitellyt aloitteet.
  • myöntäisi 55 000 euron lisämäärärahan suojatiesaarekkeen Aakenuksentielle rakentamista varten teknisen lautakunnan alkuperäisen esityksen mukaisesti.

 

Aloitteista kunnanhallitus päätti:

  • Valtuustoaloite - Sivukylien liikuntamahdollisuudet: Kunnanhallitus päätti hyväksyä hyvinvointilautakunnan esityksen vastauksena valtuustoaloitteen johdosta ja esittää edelleen Kittilän kunnanvaltuustolle, että hyvinvointilautakunnan selostus asiassa ilmoitetaan valtuustoaloitteen tekijälle ja että valtuustoaloite todetaan loppuun käsitellyksi.
  • Valtuustoaloite - Kittilän kunnan visio kirkonkylän raitti (tie 79) vuonna 2025: kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että teknisen lautakunnan antama vastaus aloitteen johdosta hyväksytään ja että valtuustoaloite todetaan loppuun käsitellyksi.
  • Valtuustoaloite - Kittilän kunnan alueella oleville talouksille tuettuja juomaveden laadun tutkimuksia: Kunnanhallitus päätti hyväksyä teknisen lautakunnan esityksen vastauksena aloitteeseen ja esittää edelleen kunnanvaltuustolle, että se päättää aloitteen johdosta ilmoittaa aloitteen tekijöille teknisen lautakunnan päätöksessä kerrotun, ja ettei kunta lähde tukemaan kiinteistöjen juomaveden laadun tutkimuksia. Lisäksi kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
  • Valtuustoaloite - Vapaa-ajan ohjaajan toimi erityislapsille ja -nuorille Kittilän kuntaan: Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että hyvinvointilautakunnan esitys hyväksytään vastauksena aloitteeseen ja että merkitään tiedoksi erityislapsille- ja nuorille kuntaan perustettavaa vapaa-ajan ohjaajan toimea koskevan valtuustoaloitteen johdosta sivistystoimessa tehdyt ja tehtävät toimenpiteet, ja että merkitään valtuustoaloite loppuun käsitellyksi.
  • Valtuustoaloite koskien valinnaisia äidinkielen opintoja peruskoulussa ja lukiossa: Kunnanhallitus hyväksyi koululautakunnan esityksen ja esittää edelleen kunnanvaltuustolle, että valtuustoaloitteen ehdotukset äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen valinnaisaineiden oppisisällöiksi sisältyvät jo voimassa oleviin perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmien oppisisältöihin, Kittilän kouluissa on tarjottu ja tarjotaan jatkossakin valinnaisaineopetusta äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineessa ja että valtuustoaloite koskien valinnaisia äidinkielen opintoja peruskoulussa ja lukiossa todetaan loppuun käsitellyksi.
  • Valtuustoaloite säätiön perustamiseksi: osa tulevasta kaivosverosta osoitetaan käytettäväksi ympäristön tutkimis- ja kunnostamistoimenpiteisiin: Kunnanhallitus päätti, että talousarvion ja -suunnitelman 2026-2028 laatimisen yhteydessä selvitetään mahdollisuudet lisätä ympäristönsuojelun määrärahoja rakennus-ja ympäristölautakunnan toimialueella. Kunnanhallitus esittää Kittilän kunnanvaltuustolle, että säätiön perustamista koskeva valtuustoaloite todetaan loppuun käsitellyksi.
  • Valtuustoaloite - Ruotsissa olevien muistomerkkien kunnostus (evakossa kuolleiden muistomerkit): Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että hyvinvointilautakunnan antama vastaus aloitteen johdosta hyväksytään ja, että toimenpiteitä muistomerkkien kunnostamiseksi valmistellaan kulttuuritoimessa, ja että Ruotsissa evakossa kuolleiden muistomerkkien kunnostamista koskeva valtuustoaloite todetaan loppuun käsitellyksi.
  • Valtuustoaloite - Kunnan hallinnon toimintojen/toiminnan järjestelmällinen kehittäminen: Kunnanhallitus päätti esittää Kittilän kunnanvaltuustolle, että kunnan hallinnon toimintojen/toiminnan järjestelmällistä kehittämistä koskevaan valtuustoaloitteeseen annettu vastaus merkitään tiedoksi ja että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

Lisäksi kunnanjohtaja selosti kunnanhallitukselle ajankohtaisia asioita seuraavasti:

  • Kuntamarkkinat järjestetään Helsingissä 17.-18.9.2025. Kunnanhallitus keskusteli tilaisuuteen osallistumisesta.
  • Kutsuntatilaisuus järjestetään Kittilässä 11.9.2025.
  • Pohjoisen Forum Levi Summitissa 25.-27.6.2025.

 

Tarkemmat tiedot päätöksistä voi lukea kokouksen asialistasta ja myöhemmin pöytäkirjasta, jotka ovat Kittilän kunnan verkkosivuilla, sivu Pöytäkirjat ja asialistat: https://kittila.fi/kunta-ja-paatoksenteko/hallinto-ja-paatoksenteko/paatoksenteko/poytakirjat-ja-esityslistat 

Tiedotteen julkaisuvaiheessa pöytäkirjaa ei ole vielä tarkastettu eikä sitä ole allekirjoitettu. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja julkaistaan kunnan verkkosivuilla.

 

Lisätiedot: 

Timo Kurula, kunnanjohtaja, Kittilän kunta, puhelin 040 595 7597, timo.kurula@kittila.fi