Kittilä on jälleen mukana Ylen Miljoona roskapussia -kampanjassa!

Kuva
Kampanjan logo, Roskapussi, jolla silmät, Mekin olemme mukana, yle.fi, Miljoona roskapussia

Kittilän kunta on jälleen mukana Ylen järjestämässä valtakunnallisessa Miljoona roskapussia –kampanjassa 15.4.5.6.2024.

Kampanjassa mukana olevat kunnat, kaupungit, järjestöt ja yhteisöt kannustavat asukkaitaan tai jäseniään osallistumaan roskien keräämiseen.

Kampanjassa on tavoitteena innostaa ihmisiä keräämään ympäristöstä miljoona pussillista roskia sekä vähentää välinpitämättömyyttä ympäristön roskaamista kohtaan. Kaksi kuukautta kestävissä siivoustalkoissa 170 kuntaa tai kaupunkia, joukko järjestöjä ja yhteisöjä sekä Ylen tunnettuja kasvoja yhdistävät voimansa kaikkien suomalaisten kanssa kerätäkseen ympäristöstä roskia.

Kerätään yhdessä miljoona roskapussia – tule mukaan!

Kampanjaan ei tarvitse erikseen ilmoittautua. Talkoisiin voi osallistua kuka tahansa itsenäisesti tai yhdessä vaikkapa perheen tai kaveriporukan kanssa.

Kerätyt roskapussit merkitään  päivittyvään laskuriin sen paikkakunnan kohdalle, mistä roskapussit on kerätty. Luvassa on siis yhteisen hyvän lisäksi todellinen kisa Suomen paikkakuntien välillä!
Laskuri on saatavilla täällä.

Tarvitaanko roskapussien kirjaamiseen Yle-tunnusta?

Väärinkäytösten ehkäisemiseksi roskapussien ilmoittamiseen tarvitaan Yle Tunnus. Tunnuksen luot täällä.

https://yle.fi/aihe/miljoona-roskapussia

Miljoona roskapussia tekee paluun! Lue, mistä kampanjassa on kyse, ja tartu haasteeseen

Usein kysytyt kysymykset Miljoona roskapussia -kampanjasta | yle.fi