Rauhallista Joulua ja Hyvää uutta vuotta 2025 kaikille!

Kuva
Jouluista kuvistusta joulukuusenoksa ja Kittilän ahmalogo, Kittilä - Puhdasta kultaa

19.12.2024

Kiitän lämpimästi kuluneesta vuodesta niin työyhteisömme jäseniä kunnassa kuin kuntalaisia. Kiitän myös kuntamme päättäjiä. Yhteistyönne ja panoksenne ovat olleet arvokkaita, ja olen kiitollinen siitä, että olemme yhdessä edistäneet yhteisiä tavoitteitamme. 

Vuoteen on mahtunut paljon sellaista, mikä helposti unohtuu. Itselleni yksi kohokohdista on ollut uuden kirkonkylän koulun valmistuminen ja ottaminen käyttöön. Olen kiitollinen niistä monista kuntalaisten kohtaamisista ja yhteydenotoista jotka ovat auttaneet ymmärtämään arkea ja asukkaidemme tarpeita. Monet yrittäjät ovat ottaneet yhteyttä kertoakseen näkemyksistään tulevasta.

Kittilän kunnanvaltuusto kokoontui 19.12.2024 päättämään talousarviosta vuodelle 2025. Talousarvio perustuu kuntamme arvojen pohjalle tuottaen hyvinvointia kuntalaisille. Palvelut ja investoinnit vievät kuntaa eteenpäin, mutta samalla on muistettava talouden raamien olevan rajalliset Kittilässäkin. Valtionosuudet ja erilaiset veromuodot ovat valtion päätöksenteon kohteena lähiaikoina ja niillä on vaikutuksensa meillekin.

Teidän kaikkien tukenne ja sitoutumisenne tekevät arjesta parempaa, ja toivon, että yhteistyö myös tulevana vuotena on omiaan viemään meitä eteenpäin. Kiitos jokaiselle, joka on ollut mukana tekemässä yhteisöstämme entistä elinvoimaisempaa ja parempaa meille kaikille. Toivotan teille kaikille rauhallista ja iloista joulua sekä onnellista uutta vuotta!



”Joulu oveen kolkuttaa, hymyy tuiskusäässä:

Lapsikullat avatkaa! Olen aivan jäässä.

Kukkurainen vakka tää harteita jo väsyttää.

Lahjoja on mulla. Saanko sisään tulla?

Tule armas joulu!”

Z.Topelius

 

Timo Kurula
kunnanjohtaja
Kittilän kunta

 

Kuva
Kuvassa teksti: Kittilän kunta toivottaa Hyvää joulu ja onnea vuoteen 2025!