Kittilän kunnanhallituksen kokouksen 10.12.2024 päätöstiedote

Kuva
Kittilän ahmakuosi ja teksti Kittilän kunnanhallituksen päätökset

Tiedote 13.12.2024, Kittilän kunta

 

Kittilän kunnanhallitus päätti:

- että talousarvio vuodelle 2025 sekä taloussuunnitelma vuosille 2025-2027 hyväksyttiin esitettäväksi valtuustolle kunnanjohtajan muutoksilla ja lisäyksillä.

- esittää valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä liitteen mukaisen Kittilän kunnan hallintosäännön ja että Kittilän kunnan päivitetty hallintosääntö tulee voimaan 1.1.2025. Valtuuston päätös toimitetaan tiedoksi Tunturi-Lapin ja Pellon työllisyysalueen kunnille.

- esittää kunnanvaltuustolle vuoden 2023 arviointikertomuksen osalta pöytäkirjaan kirjatut selvitykset.

- esittää kunnanvaltuustolle, että se vahvistaa Levin Ahvenjärven asemakaavan kortteleiden 1519-1526 tonttien hinnat, Kittilän kirkonkylän asemakaavan yksittäisten tonttien ja tontinosan hinnat sekä Pakatin asemakaavamuutos- ja laajennusalueen tonttien ja tontinosien hinnat.

- esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto myöntää Levi Golf ry:lle lisää aikaa lainan takaisinmaksulle vuoden 2025 loppuun asti.

- hyväksyä henkilöstö- ja koulutussuunnitelman 2025 ja esittää, että kunnanvaltuusto merkitsee sen tiedoksi.

- todeta, että keskusvaalilautakunnan päätöksen jälkeen Kuntalaislistan varavaltuutetut ovat Niva Jukka ja Ylitörmänen Janne.

- hyväksyä hyvinvointilautakunnan esityksen ja esittää kunnanvaltuustolle, että valtuutetut Ville Jokela ja Marita Toivanen valitaan nuorisovaltuuston kummivaltuutetuiksi. Jokelan varahenkilö on valtuutettu Jouko Nikkinen ja Toivasen varahenkilö on valtuutettu Paula Nevalainen. Kummitoiminnalle laaditaan hyvinvointilautakunnan toimesta toimintamalli yhdessä nuorisovaltuuston ja kummivaltuutettujen kanssa. 

- merkitä tiedoksi kunnanhallituksen puheenjohtajan ja kunnanvaltuuston puheenjohtajan päättämät kokouspäivät ja ajat sekä paikan kevätkaudella 2025.Kunnanhallitus klo 12, 14.1., 4.2., 18.2., 11.3., 25.3., 8.4., 22.4., 6.5., 20.5., 3.6. ja 17.6. Kunnanvaltuusto klo 14, 27.1., 24.2., 31.3., 28.4., 26.5. ja 23.6.

- hyväksyä ja vahvistaa keskusvaalilautakunnan esityksen äänestyspaikoista ja niiden aukioloajoista sillä muutoksella, että ennakkoäänestysauton pysähdyspaikaksi Kelontekemässä muutetaan Kelontekemän työväentalo, Tervaniementie 2.

- tarkastaa kunnanhallituksen pöytäkirjan 26.11.2024 §:n 438 "Tunturi-Lapin Kehitys ry:n esitys vuoden 2025 jäsenmaksun ennakkomaksusta elokuvakomissiotoiminnan jatkamiseksi" osalta tässä kokouksessa. Pöytäkirja todetaan tältä osin kokouksen kulun mukaiseksi.

- hyväksyä yhteistoimintasopimuksen työvoimaviranomaiselle kuuluvien maksatustehtävien hoitamisesta solmittavaksi Rovaseudun työllisyysalueen kanssa.

- antaa lausuntonaan Keminmaan kunnalle esittelytekstissä esitetyn lausunnon ja todeta, että Keminmaan kunta on oikea taho päättämään mahdollisesta kalateiden myynnistä, mikäli se niin päättää.

- esittää kunnanvaltuustolle, että Levin asemakaavan korttelin 1540 tontti 3 myydään tarjouskaupalla, jossa alin myyntihinta on 2 200 000 euroa ja myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tarjous.

 

Aloitteista kunnanhallitus päätti seuraavaa:

Valtuustoaloitteet - kylätyöntekijämallin kehittäminen ja käyttöönotto Kittilän kunnan alueella: Kunnanhallitus päätti hyväksyä hyvinvointilautakunnan esityksen ja merkitä tiedoksi, että kylätyöntekijämallia kokeillaan loppuvuodesta 2024 hyvinvointilautakunnan päätöksen 13.6.2024 (53 §) mukaisesti, ja saadun palautteen ja kokemuksen perusteella jatketaan palvelua vuonna 2025. Kylätyöntekijöiden esihenkilö olisi hyvinvointikoordinaattori. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle tiedoksi edellä olevan vastauksena valtuustoaloitteeseen, ja että valtuustoaloite todetaan loppuun käsitellyksi.

Valtuustoaloite Kittilän kunnan tuulivoimastrategian luomiseksi: Kunnanhallitus päätti hyväksyä teknisen lautakunnan esityksen ja päättää esittää edelleen kunnanvaltuustolle, että Kittilän kunnan tuulivoimastrategia käsitellään yhtenä osana maapoliittista ohjelmaa, ja että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Valtuustoaloite kunnantalojen julkisivut: Kunnanhallitus päätti hyväksyä teknisen lautakunnan esityksen ja esittää kunnanvaltuustolle tiedoksi, että tekninen toimi ei katso tarpeelliseksi käynnistää suunnittelutyötä julkisivujen ehostamiseksi, koska vuoden 2025 talousarvioon on esitetty määräraha rakennuksen (vanha kunnantalo) purkamiseksi. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että aloite katsotaan loppuun käsitellyksi.

Valtuustoaloite - Särestöniemen museon toiminnan takaaminen huomioiden alueen ympäristö, ostotarjouksen tekeminen metsätilasta: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle seuraavaa: kyseisestä kiinteistöstä 261-403-24-14 on tehty kunnanhallituksessa 26.11.2024 § 433 päätös tehdä ostotarjous kunnan toimesta, ja että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Valtuustoaloite Metsä-Lapin maanselän erämaa-alueiden yhtenäistämiseksi ja statuksettomien luonnonmetsien suojelemiseksi: Kunnanhallitus päätti lähettää aloitteen rakennus- ja ympäristölautakunnan valmisteltavaksi.

Valtuustoaloite säätiön perustamiseksi: osa tulevasta kaivosverosta osoitetaan käytettäväksi ympäristön tutkimis- ja kunnostamistoimenpiteisiin: Kunnanhallitus päätti lähettää aloitteen taloushallinnon ja rakennus-ja ympäristölautakunnan valmisteltavaksi. Vastuullisina valmistelijoina toimivat ympäristösihteeri ja ympäristötarkastaja sekä taloushallinnosta controller.

Valtuustoaloite koskien valinnaisia äidinkielen opintoja peruskoulussa ja lukiossa: Kunnanhallitus päätti, että aloite lähetetään sivistystoimen valmisteltavaksi ja käsiteltäväksi. Vastuunalainen viranhaltija on sivistystoimenjohtaja.

 

Tarkemmat tiedot päätöksistä voi lukea kokouksen asialistasta ja myöhemmin pöytäkirjasta, jotka ovat Kittilän kunnan verkkosivuilla, sivu Pöytäkirjat ja asialistat: https://kittila.fi/kunta-ja-paatoksenteko/hallinto-ja-paatoksenteko/paatoksenteko/poytakirjat-ja-esityslistat 

Tiedotteen julkaisuvaiheessa pöytäkirjaa ei ole vielä tarkastettu eikä sitä ole allekirjoitettu. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja julkaistaan kunnan verkkosivuilla.

 

Lisätiedot: 

Timo Kurula, kunnanjohtaja, Kittilän kunta, puhelin 040 595 7597, timo.kurula@kittila.fi