Kittilän kunnanhallituksen kokouksen 17.12.2024 päätöstiedote

Kuva
Kittilän ahmakuosi ja teksti Kittilän kunnanhallituksen päätökset

Tiedote 19.12.2024, Kittilän kunta

 

Kittilän kunnanhallitus päätti:

- hyväksyä riskienhallinnan vuosikellon 2025.

- että kaikki tiehankerahaston pääomat kertyneine tuottoineen (1.000.000 euroa + noin 13.000 euroa), sijoitetaan OP Private Strategia 25 -erikoissijoitusrahastoon.

- merkitä tiedoksi valtioneuvoston päätöksen. Valtioneuvosto on päättänyt 28.11.2024 kertakorvauksesta kunnille TE24 palvelu-uudistuksen muutoskulujen kattamiseen.

- että Kittilän kunta osallistuu Kestäviä matkaketjuja Tunturi-Lappiin –hankkeeseen mikäli Tunturi-Lapin seutukunnan kunnista vähintään kolme osallistuu hankkeeseen. Hankkeen Kittilän kunnan omarahoitusosuus on enintään 6 000 euroa.

- merkitä tiedoksi tehdyn toimenpideselvityksen, Maanteiden 956-955 perusparantaminen - toimenpideselvitys välillä Levi - Inari. Kunnanhallitus päättää, että jatkaa yhdessä Inarin kunnan ja ELY-keskuksen tieosaston sekä Väyläviraston kanssa hankkeen eteenpäin viemistä rahoituksen saamiseksi Levi - Inari välille teille 956 ja 955.

- hyväksyä rakennus- ja ympäristölautakunnan esityksen ja esittää edelleen kunnanvaltuustolle Kittilän kuntaan laaditun pohjavesialueiden suojelusuunnitelman hyväksymistä.

- esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto myöntää Kiertävä Lastenkulttuurikeskus Kattila ry:lle hankeaikaisen lainan määrältään 90.000 euroa 0,1%:n vuotuisella korolla sillä ehdolla, että yhdistys saa myönteisen päätöksen hankehakemukselleen Ruokavirastosta. Kiertävä Lastenkulttuurikeskus Kattila ry maksaa lainan takaisin Kittilän kunnalle 31.5.2026 mennessä.

- lausunnostaan Hirvasjärven tuulivoimaosayleiskaavan valmisteluvaiheen kuuleminen (Asianro KRI/959/10.02.02/2022)

Aloitteista kunnanhallitus päätti seuraavaa:

Valtuustoaloite - Kurjennivantien ja Koirasuvannontien välisen Ounasjoen ylittävän jäätien perustaminen ja ylläpitäminen: asia palautetaan valmisteluun ja kunta järjestää valmistelun yhteydessä neuvottelutilaisuuden yksityisteiden edustajien, jäätien ranta-alueiden omistajien sekä jakokunnan edustajan kesken. 

Kuntalaisaloite Kaikukortti: Kunnanhallitus päättää, että hyvinvointilautakunnan esitys hyväksytään ja esittää edelleen valtuustolle, että hyvinvointikoordinaattori valmistelee Kaikukortin käyttöönottokokeilua kevään 2025 aikana yhteistyössä Kaikukeskuksen - Kaikukortin tuki- ja kehittämispalvelun kanssa. Perhekeskuskoordinaattori osallistuu käyttöönottokokeilun suunnitteluun ja toteutukseen. Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto merkitsee kuntalaisaloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi ja toteaa kuntalaisaloitteen loppuun käsitellyksi.

Tarkemmat tiedot päätöksistä voi lukea kokouksen asialistasta ja myöhemmin pöytäkirjasta, jotka ovat Kittilän kunnan verkkosivuilla, sivu Pöytäkirjat ja asialistat: https://kittila.fi/kunta-ja-paatoksenteko/hallinto-ja-paatoksenteko/paatoksenteko/poytakirjat-ja-esityslistat 

Tiedotteen julkaisuvaiheessa pöytäkirjaa ei ole vielä tarkastettu eikä sitä ole allekirjoitettu. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja julkaistaan kunnan verkkosivuilla.

 

Lisätiedot:

Timo Kurula, kunnanjohtaja, Kittilän kunta, puhelin 040 595 7597, timo.kurula@kittila.fi