Terveys lapsiperheille

Kittilän palvelut:

Ehkäisyneuvola 

Ehkäisyn valinta, raskaudensuunnittelu ja sukupuolitartunnan epäilyt.

Äitiysneuvola 

Raskauden seuranta, raskauden tuomien häiriöiden seulonta, riskiraskauksien hoitoon ohjaaminen, valmentaminen synnytykseen ja vanhemmuuteen, parisuhteen tukeminen, isyyden tunnustamisen vastaanotto sekä yhteishuoltosopimuksen tekeminen.

Lastenneuvola 

Lapsen ja perheen terveystapaamiset, johon sisältyvät seulontatutkimukset, rokottaminen, ohjaus, tuki ja neuvonta.

Koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto

Oppilaiden terveyden edistäminen sekä terveen kasvun ja kehityksen tukeminen. 

Terveyskeskus ja päivystys 

Päivystys toimii Kittilässä arkisin. Lisäksi iltaisin, viikonloppuisin sekä arkipyhinä Kittilä toimii ilta- ja viikonloppuvarallaolorenkaassa Kolarin ja Muonio-Enontekiön kanssa, jossa vastaanotto Kittilässä joka kolmas vuorokausi. Yöpäivystys toimii Lapin keskussairaalassa. Kun hoidon tarve ei ole kiireellinen, varataan aika lääkärille tai sairaanhoitajalle. Terveyskeskuksesta löytyvät kaikille yhteiset terveyspalvelut, kuten myös laboratorio ja röntgen 

Puheterapia

Lääkinnällistä kuntoutusta, johon kuuluvat puheen, äänen, kielen ja kommunikaation häiriöiden tutkimus, kuntoutus ja ennaltaehkäisy sekä syömisen ja nielemisen toimintojen arviointi ja ohjaus.

Toimintaterapia

Uusien taitojen tai toimintatapojen harjoittelu, ympäristön tai toiminnan muokkaaminen, toimintakyvyn ja apuvälinetarpeen arvioinnit sekä tarvittaessa lyhyet toimintaterapiajaksot perehdyttäen myös asiakkaan lähipiirin tukemaan, silloin kun sairaus, vamma, kehitysviive tai toimintakyvyn alentuminen muusta syystä hankaloittaa toimintaa. 

Fysioterapia

Fysioterapiassa arvioidaan lapsen motorista kehitystä, liikkumista ja toimintakykyä. Toimintamuotoina lääkärin lähetteellä annettavat hoidot, lapsen ja vanhempien ohjaus ja neuvonta, apuvälinepalvelut sekä kuntoutus ja asiantuntijakonsultaatiot. 

 

Hammashoitola

Suun terveydenhuollon palveluihin sisältyy suun ja hammassairauksien tutkimus ja hoito, terveysneuvonta ja -tarkastukset. Tarvittaessa potilas ohjataan jatkotutkimuksiin ja -hoitoon. Suun terveydenhuollon palveluita ovat esimerkiksi hammaslääkärin ja suuhygienistin palvelut.  Arkipäivinä ajan kiireelliseen hammashoitoon saa hammashoitolan numerosta sekä viikonloppuisin ja arkipyhinä Lapin kuntien kiireellisten tapausten hammaslääkäripäivystyksestä.

Mielenterveystoimisto

Mielenterveyden häiriöiden ja sairauksien hoito erilaisten terapeuttisten keskustelujen avulla sekä apu tavallisissa elämän pulmissa ja kriiseissä. Psykologin toimenkuvassa painottuvat lasten ja nuorten psyykkisten, sosiaalisten sekä kasvatukseen ja kehitykseen liittyvien ongelmien ennaltaehkäiseminen, varhainen toteaminen, psykologiset tutkimukset, ohjaus, neuvonta, hoito ja kuntoutus yhteistyössä perheiden, neuvolan, päivähoidon ja sosiaalitoimen kanssa.

Päihdehuolto 

Sosiaalityöntekijään voi olla yhteydessä kuka tahansa yksityinen henkilö, joka on huolissaan henkilön päihteiden käytöstä. Päihdehuollon tarjoama apu on valikoima monenlaisia avun ja tuen muotoja. Ensisijaiset ovat avohuollon tukitoimet voivat olla esimerkiksi ongelmatilanteen selvittämistä, tavoitteellinen ja suunnitelmallinen sosiaaliohjaus, terveydenhuollon avopalvelut, henkilön asumisen ja toimeentulon turvaamista, henkilön harrastusten tai opiskelun tukemista, kuntoutumista tukevien hoito- ja terapiapalvelujen järjestämistä. Avohuollon tukitoimet ovat ensisijaisia palveluasumista, tehostettua palveluasumista ja laitospalveluja nähden. Kunnan sosiaalihuollon palveluiden käyttäjille tarkoitettu  päivätoiminta Kataja, tukee itsenäistä selviytymistä, edistää ihmissuhteita ja tarjoaa mielekästä tekemistä.

Kittilän sähköiset Virtu sosiaali- ja terveys palvelut 

Portaalista löydät sähköisiä sosiaali- ja terveyspalveluita, joiden avulla voit mm. asioida, lähettää tietoa, kysyä neuvoa ja tavata etänä työntekijän.

Omaolo -palvelu

Palvelussa täytetään oirearviokysely ja vastaustesi perusteella saat  henkilökohtaisen hoitosuosituksen oireeseesi ja voit lähettää oirearviosi ammattilaiselle. Omaolosta terveyspalvelut löytyvät nopeasti ja esteettömästi, ympäri vuorokauden.


Erityistason palvelut Kittilässä:

LSHP: Lastensairaudet

Tutkimus-, hoito- ja kuntoutuspalveluita lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen: lastentautien poliklinikka, lastenneurologian poliklinikka, lastenkirurgian poliklinikka, lastentautien osasto ja lastentautien puhelinpäivystys.

LSHP: Lasten- ja nuorisopsykiatria

Lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluiden yksiköissä toteutetaan sekä osasto- että avohoitotyötä. 

LSHP: Psykiatria

Psykiatrian perustehtävänä on tutkia, hoitaa ja kuntouttaa psykiatrista erikoissairaanhoitoa ja erityistason päihdepalveluita tarvitsevia kansalaisia. Hoidettavilla on eriasteisia mielenterveydenhäiriöitä, päihdeongelmia sekä psykiatrisia sairauksia. Psykiatrian palveluita ovat psykiatrinen avohoito ja sairaalahoito sekä nopeiden mielenterveyspalveluiden ja konsultaatioiden tulosyksikkö, jossa toimii kansalaisille ja viranomaisille avoin mielenterveyspäivystyspuhelin, joka vastaa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.

Sähköiset palvelut:

Lapin diginepsyklinikka

Neuropsykiatrisessa kuntoutuksessa hyväksi koettuja konkreettisia työkaluja ja vinkkejä sekä erilaisia etäpalveluita.

Terveyskylän Lastentalo 

Lastentalo on erikoissairaanhoidon palvelu, jossa on tietoa lasten sairauksista, hoidosta ja hoitoon valmistautumisesta. Lapset voivat tutustua sairaalaklovnien seikkailuihin sekä kurkistaa, keitä sairaalassa on töissä.​

Mannerheimin lastensuojeluliiton vanhempainnetti

Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilta löytyy todella kattavasti tietoa kuhunkin ikäkauteen kuuluvista kehitysvaiheista. 0-1vuotiaat, 1-2vuotiaat, 2-3vuotiaat, 3-4vuotiaat, 4-5vuotiaat ja 5-6vuotiaat.

Raskaus:

  • THL:n Meille tulee vauva Opas vauvan odotukseen ja hoitoon
  • THL:n Meille tulee vauvat Opas monikkovauvojen odotukseen ja hoitoon
  • Terveyskylän Naistentalo Naistentalosta löytyy myös raskauteen ja synnytykseen tietoa, mm.  Raskauslaskuri, Raskauden tuomat muutokset ja yleiset huolenaiheet, Ultraäänitutkimukset ja sikiöseulonta, Perussairaudet ja raskaus, Raskausajan ongelmat, Synnytys, Monisikiöraskaus, Vastasyntyneet, Imetys, Synnytyksestä toipuminen sekä Isän/puolison rooli. Sivuilta löytyy myös teratologinen tietopalvelu, joka vastaa kyselyihin raskauden ja imetyksen aikaisista altistuksista, pääasiassa imetyksen ja lääkkeiden yhteensopivuudesta, mutta myös muista ulkoisista tekijöistä, kuten esim. infektioista. 
  • Liikkuminen raskausaikana UKK-instituutin suositus liikkumiseen raskauden aikana.
  • Aktiivinen synnytys ry  on valtakunnallinen verkosto, joka edistää perhelähtöistä synnytyskulttuuria. Yhdistys tarjoaa monipuolista tietoa liittyen odotukseen ja synnytykseen ja tukee yksilöä löytämään oman tapansa olla raskaana.
  • Puuterin Tunne Äitiyspalvelut Tunturi-Lapissa: Synnytysvalmennusta, Doulausta

Mielenterveys:

  • Suomen Mielenterveys ry:n MIELI  Sivuilta löytyy mm. materiaaleja, työvälineitä ja koulutuksia, sekä palvelut kriisipuhelin, chat,  ajanvaraus kriisikeskukseen sekä vertaistukiryhmiä. Artikkeli koskien raskaus- ja vauva-ajan mielenterveyttä.
  • Mielenterveystalo  Tietoa, omahoito-ohjelmia, oppaita, oirenavigaattoreita, palveluhakuja, nettiterapiaa jonne pääsee lääkärin lähetteellä ympäri Suomen. Omat "talot" aikuisille, nuorille ja lapsille

Tupakka ja päihteet:

  • Pikkutöppöset Oletpa sitten juuri saanut tietää raskaudesta tai olet jo pienen lapsen äiti tai isä, tämä sivusto on paikka, josta voit saada tietoa ja tukea tupakoinnin tai muiden nikotiinituotteiden käytön lopettamiseen.
  • Irti huumeista ry Valtakunnallisia vertais- ja ammattitukipalveluita huumeongelmaisten läheisille, toipuville ja huumeita käyttäville. Valtakunnallinen auttava puhelin tarjoaa tukea sekä tietoa liittyen huumekysymyksiin. 
  • Ehyt ry Alkoholiin, nikotiinituotteisiin ja huumeisiin liittyvän ehkäisevän työn ohella Ehkäisevän päihdetyön EHYT ry ehkäisee pelaamisesta syntyviä haittoja. Toimintaa ja palveluja lapsille, nuorille ja heidän vanhemmilleen sekä opiskelijoille, työikäisille ja ikääntyneille. Maksuton 24/7 jokaisena päivänä auki oleva päihdeneuvontapuhelin. Ehyt ry:n sivuilta löytyy mm. hyviä keskustelukortteja eri aiheista: Digitaalinen pelaaminen, Nuuska&Nuoret, Päihteet&Nuoret, Rahapelaamisen tueksi, Kannabis&Nuoret10 vinkkiä kannabiksesta keskusteluun nuoren kanssa ja Sateenkaarinuoret & kohtaaminen
  • Päihdelinkki Päihdelinkki-verkkopalvelu tarjoaa tietoa ja tukea päihteistä ja riippuvuuksista. Päihdelinkistä löytyy kattavan tietopankin lisäksi testejä, oma-apusisältöjä, vertaistukea ja neuvontapalvelu. Palvelu on tarkoitettu päihteiden käyttäjille, pelaajille, läheisille ja kaikille riippuvuustiedosta kiinnostuneille. 
  • Lasinen lapsuus Nuorten sivut Entinen varjomaailma.fi sivusto, jossa tietoa, ohjattuja nettiryhmiä ja chatteja 12-25v. nuorelle, kun kodin aikuisten juominen mietityttää tai ahdistaa. Sivuilta löytyy vertaistukea lasista lapsuutta eläviltä nuorilta, turvallisen aikuisen, keinoja helpottaa omaa tilannettasi, tietoa aikuisten päihteidenkäytöstä, sen vaikutuksista läheisiin sekä kuinka voit hakea ja saada apua.

Lähisuhdeväkivalta

  • Nollalinja on valtakunnallinen, maksuton auttava puhelin kaikille, jotka ovat läheisessä ihmissuhteessaan kokeneet väkivaltaa tai sen uhkaa. Nollalinjalle voivat soittaa myös väkivaltaa kokeneiden läheiset sekä ammattilaiset ja viranomaiset, jotka tarvitsevat neuvoja asiakastyöhönsä.