Kittilän kunnan kylien turvallisuuskyselyyn pyydetään vastauksia kylien vakituisilta asukkailta ja vapaa-ajan asukkailta

Kuva
Piirroskuva, jossa nuorempi henkilö kantaa kassia käsipuolessaan ikäihminen.

Tiedote, 23.7.2025, Kittilän kunta

Kittilän kunnassa on avoinna kylien turvallisuuskysely, jolla kartoitetaan kylissä vakituiseen ja osa-aikaisesti asuvien ajatuksia kylän turvallisuudesta.

Kyselyyn saatuja vastauksia tullaan käyttämään kylien turvallisuussuunnitelmissa, jotka kylien edustajat (mm. kyläyhdistysten toimijat) laativat tulevaisuudessa. Tuloksia hyödynnetään myös kylän toiminnan kehittämisessä. Turvallisuuskysely auttaa myös mahdollisten rahoitusten hakemisessa kylälle ja sen avulla kylän edustajat voivat jatkossa välittää tietoa kylän tilanteesta mm. kunnalle ja pelastuslaitokselle.

Turvallisuuskysely on osa valtakunnallista Kyläturvallisuus 2025 -hanketta ja kylien turvallisuuteen varautumista kriisitilanteissa. Kyselyn toteuttavat yhteistyössä Kittilän kunta ja Kittilän kylien neuvosto sekä kyläyhdistykset. 

 

Kysely on avoinna 15.9.2025 saakka

Kaikkien kylässä asuvien vastaukset ovat tärkeitä. Vastaamalla voi vaikuttaa oman kylän toimintaan ja tulevaisuuteen. Kyselyn toteuttajat toivovat, että samasta taloudesta useat vastaisivat kyselyyn, jotta saadaan kattavasti vastauksia.

Kyselyyn voi vastata sähköisellä lomakkeella. Lisäksi kyselyä jaetaan kylien yhteyshenkilöille myös paperisena. 

Kyselyyn voi vastata viimeistään 15.9.2025. Siirry vastaamaan kyselyyn:

https://link.webropol.com/s/Kittilan-kylien-turvallisuuskysely-2025

Kyläyhdistyksiä on pyydetty jakamaan kyselyä myös kylien omilla kotisivuilla ja viestintäkanavissa. 

Kyselyn tulokset esitellään ja niistä keskustellaan kyläyhdistysten syyskokouksessa lokakuussa 2025. Saadut vastaukset ovat pohjana kylien turvallisuussuunnitelman laatimiselle. 

Kyselyssä annetut tiedot käsitellään luottamuksellisesti; vastauksia käsitellään nimettöminä ja niin, ettei yksittäistä ihmistä tunnista vastauksista. Yksittäiset vastaukset ovat vain projektin ohjausryhmän nähtävissä. 

Kyselyn tietosuojaseloste: Asiakaskyselyrekisteri | kittila.fi  
Lisätietoja: https://kittila.fi/tietosuoja-kittilan-kunnassa 

 

Lisätietoja kyselystä kylille antaa:
Kittilän kylien neuvosto, Aila Moksi, p. 0400 934 121, kittilankylienneuvosto@gmail.com