Kunnanjohtajan ajankohtaistiedote: Vahvaa matkailutuloa, edunvalvontatyötä tieasioissa ja uusia asuntoja kunnalle

Kuva
Levin ilmakuva vuodelta 2016. Kuva: Kittilän kunta / Ilmakuva Vallas

Tiedote 3.9.2024, Kittilän kunta

Matkailutulosta kertovat tiedot julkistettiin juuri. Lapissa Inari, Kittilä ja Kolari nousivat kärkikastiin, kun matkailusta saatavaa tuloa verrattiin asukaslukuun. Kuntalaista kohden matkailutulo Kittilässä oli 31 000 euroa ollen eniten Suomessa. Euromääräisesti suora tulo oli 205 miljoonaa euroa.  Inarissa vastaava luku oli 157 miljoonaa euroa.

Mitä luvut kertovat? Kittilän osalta voidaan todeta pitkäjänteisen kehitystyön tuottaneen tulosta. Kittilän kunnassa on usein sanottu esimerkiksi Levin alueesta sen olevan alueen yrittäjien ja kunnan yhteinen yritys symbolisesti.  Tämä tarkoittaa sitä, että kunta on muun muassa maankäytön ja kaavoituksen avulla ohjannut matkailun kehitystä ja yleisten edellytysten luontia. Yritykset puolestaan ovat ottaneet ja kantaneet taloudellista riskiä. Kunnan elinkeinotoimi Kideve Elinkeinopalvelut on puolestaan auttanut ja neuvonut yrittäjiä.  

Matkailulla on heijastevaikutukset Kittilän kehitykseen. Asukasluku on ollut nousujohteinen, palvelut korkeatasoisia ja kunnan oma talous saatu nostettua ylijäämäiseksi. Kunnan toinen tukijalka kaivosteollisuus on tukenut myönteistä kehitystä luoden tarvittavia työpaikkoja. Kiitos Kittilän kunnan päättäjille avarakatseisuudesta ja tulevaisuuteen katsomisesta. Tulevaisuuteen katsominen vaatii vaihtoehtojen punnitsemista. Toistaiseksi ollaan onnistuttu.

Kaikella on kuitenkin kääntöpuolensa. Olemme Kittilän kunnan taholla harjoittaneet edunvalvontaa, mutta se on työlästä. Viime viikolla käytiin Pokan tien toimenpideselvityksen ohjausryhmän kokoonpanolla Inarin ja Kittilän kunnan yhteisellä käynnillä liikenneministeriössä ja puolustusministeriössä. Tavoitteena on edistää rahoituksen saamista maantien 955 perusparantamiseen ja sen tieluokituksen nostamiseen. Käynti sai myönteisen vastaanoton. Valtion taloustilanne on aina ollut tiukka, mutta yrittänyttä ei laiteta. Kyseinen hanke on lähinnä tahtokysymys, mutta tahtotilan synnyttäminen valtion viranomaisissa vaatii työtä, mikäli rahoitus on tarkoitus saada.

Kittilän kunnanvaltuustossa hyväksyttiin perjantaina asuntojen varaaminen asuntoyhtiö Loukisesta. Kerrostalo, josta asuntoja kunnalle varattiin, sijaitsee sairaalantiellä niin sanotulla Teletalon alueella. Varaus ja myöhempi asuntojen ostaminen lievittää asuntopulaa. Aholanperän asuinalueelle rakennetaan valtion asuntorahaston rahoittamaa kohdetta, josta saadaan kirkonkylälle 24 rivitaloasuntoa lisää.

Kittilän kunnanvaltuuston jäsenille ja johtaville virkamiehille järjestetään 9.9.2024 talousseminaari, johon on kutsuttu puhumaan kuntatalouden asiantuntija Timo Aro. Tarkoituksena on luoda näkymää kunnan tulevaan vuoden 2025 talousarvioon ja suunnitelmakauteen. Kittilän kunta on tehnyt merkittäviä investointeja viimeisten vuosien aikana. Nyt on tarvetta katsoa tulevaan, koska infraa kunnan alueella tulisi parantaa.

Tarkoitus olisi myös pitää kirkonkylän uuden koulun avajaiset. Kutsu avajaisiin on lähetetty opetusministerille. Toivottavasti hänen aikataulunsa saadaan sovitettua niin, että vierailu mahdollistuisi, koska meillä olisi avajaisten ohella kulttuurinkin puolelta tärkeitä asioita esille nostettavaksi.

 

Lisätiedot: 

Timo Kurula, kunnanjohtaja, Kittilän kunta, puhelin 040 595 7597, timo.kurula@kittila.fi