Koronatartuntojen määrä Kittilässä kasvanut vuodenvaihteessa

Kittilän kunnan koronatiedote 4.1.2022

Koronatilanne Kittilässä noudattaa maan ja Lapin kokonaistilannetta, ja positiivisten koronatartuntojen määrä Kittilässä on lisääntynyt voimakkaasti viikolla 52. Viikon aikana otettiin yli 200 positiivista koronanäytettä. Viikoilla 49-51 tartuntamäärät olivat noin 40 viikossa. Suurin osa tartunnan saaneista on kotimaan matkailijoita.

Tartunnat ovat levinneet nopeasti samassa taloudessa asuvien kesken, myös kaksi tai kolme kertaa rokotetut ovat saaneet tartunnan.

Omikron-muunnosten osuutta tartunnoissa ei vielä tiedetä, koska vastausten saaminen on viivästynyt. Suuren tartuntamäärän vuoksi jäljitys on ruuhkautunut. Yhteydenottoa jäljittäjiltä voi joutua odottamaan useamman päivän. Jatkossa jäljitys tullaan suuntaamaan kuntalaisiin ja Kittilässä asuviin henkilöihin, perhealtistuneisiin, riskiryhmiin ja  sote-työntekijöihin sekä ulkomaalaisiin turisteihin. Ulkopaikkakuntalaisten jäljitys siirretään omalle kotipaikkakunnalle.  

Tartuntojen lisäännyttyä ja jäljityksen ruuhkan vuoksi yhteydenotot terveyskeskukseen ovat lisääntyneet. 
 

Toimintaohjeita

Altistumisena voidaan pitää noin 15 minuutin oleskelua kasvotusten ilman maskia tai pidempään samassa huoneessa, ilman maskia alle 2 m turvavälillä potilaan oireiden keston aikana tai 48 tuntia ennen oireiden alkua.

Jos tiedät altistuneesi, tarkkaile oireita viikon ajan ja tee tarvittaessa kotitesti. Jos olet rokottamaton tai sinulla on vain yksi rokote tai asut samassa taloudessa koronaan sairastuneen kanssa, jää karanteeniin ja odota tartunnanjäljittäjän kontaktia. Ole tavoitettavissa ja vastaa puhelimeen. Tartunnanjäljittäjä soittaa tuntemattomasta numerosta. Altistuneen karanteenin pituus on 10 vuorokautta, mutta sitä voidaan lyhentää kuudentena vuorokautena terveydenhuollon toimipisteessä otetulla pikatestillä (ns. exit-testi). Tällöin karanteenin kesto on kuusi kokonaista vuorokautta (viimeistä altistumispäivää seuraava kokonainen päivä on karanteenin ensimmäinen päivä). Exit-testin ottopäivä, tulos ja ottopaikka on ilmoitettava kunnan tartuntataudeista vastaavalle lääkärille (Anu Kanerva tai Kim Mänttäri). Tämä ohje koskee Kittilän kuntaa - exit-testi ei ole käytössä kaikissa Suomen kunnissa.
 
Perheen ja saman talouden altistuksessa myös 2-3 kertaa rokotetut ja koronan aiemmin sairastaneet määrätään 10 vuorokauden karanteeniin. Jos altistuminen loppuu (esim. sairastunut siirtyy eristykseen eri asuntoon), voidaan käyttää exit-testausta kuudentena vuorokautena (katso tarkemmin ohjeet yllä). Tällöin karanteenin ensimmäinen päivä on altistumisen loppumista seuraava kokonainen päivä.

Jos sinulla on flunssan oireita, mutta testitulos on negatiivinen, pysyttele oireinen aika kotona ja vältä kontakteja. Tee tarvittaessa kotitesti uudelleen tai hakeudu testauspisteeseen. Flunssan kotihoito-ohjeet löytyvät Terveyskirjastosta.

Jos kotitesti on positiivinen, hakeudu testipisteeseen. Kittilässä toimivien koronatestauspisteiden tiedot löytyvät sivulta Koronaohjeet ja tiedotteet.

Jos saat virallisesta testistä positiivisen tuloksen, noudata saamiasi ohjeita, jää eristykseen ja odota tartunnanjäljittäjän kontaktia. Ole tavoitettavissa ja vastaa puhelimeen, tartunnanjäljittäjä soittaa tuntemattomasta numerosta. Eristys kestää aina vähintään 10 vrk, eikä sitä voi lyhentää negatiivisella testillä. Mikäli oireet jatkuvat, myös eristystä jatketaan siten, että ennen sen lopettamista tulee olla kaksi oireetonta päivää.

Voit sairastaa varmistetun koronavirusinfektion kotona, jos sen oireet ovat lieviä etkä kuulu riskiryhmiin (ks. alla), taudin voi sairastaa kotona. Pysyttele kotona, kunnes kuume on poissa ja muut oireet vähenemässä. Vältä läheistä kontaktia muihin. Hengitystieinfektio paranee useimmiten noin viikon kotilevolla.

THL:n lista riskiryhmistä

THL:n ohjeet koronavirustaudin kotihoitoon

Jos sinulle tulee vakavia oireita, soita terveyskeskuksen päivystykseen, puhelin 0400 356 498. Vakavia oireita ovat muun muassa hengenahdistus, yleistilan lasku, toispuoleinen pohjekipu- ja/tai turvotus.

Koronarokotukset jatkuvat terveyskeskuksessa torstaisin klo 9 -12 ilman ajanvarausta vuoronumerojärjestyksessä. Voit myös varata ajan rokotukseen, Sähköinen ajanvarausjärjestelmä ja ajanvarauspuhelinnumero löytyvät sivulta Koronarokotukset Kittilässä.

 

Lisätietoja:
Anu Kanerva, vs. johtava lääkäri, Kittilän kunta, puhelin 040 661 4924, anu.kanerva@kittila.fi