Harrastebussi toimii jälleen Kittilä-Sirkka-Kittilä –välillä tammi-huhtikuussa 2024

Kuva
bussi, tekstiä

Kaikille käyttäjille avointa harrastebussilinjaa kokeiltiin Kittilässä keväällä 2023, ja kokemusten perusteella toimintaa päätettiin jatkaa jälleen kevään 2024 ajan. Linja aloittaa maanantaina 15.1.2024 liikennöinnin välillä Kittilä–Sirkka–Kittilä. Linja kulkee maanantaisin, keskiviikkoisin ja lauantaisin.

 

Linja Kittilä – Sirkka – Kittilä on jo nyt Alppikoulun eli Levi Snow Sport Academyn käyttämä oppilaskuljetus Kittilässä asuville oppilaille Sirkkaan harjoittelemaan ja takaisin Kittilään, ja linja halutaan tarjota muillekin käyttäjille harrastuksissa kulkemiseen ja muuhun asiointiliikenteeseen.

Levi Snow Sport Academy -alppikoulu on järjestänyt jo yli 20 vuotta Kittilässä asuville opiskelijoilleen 2-3 kertaa viikossa kuljetukset omiin harjoituksiinsa Levin rinteille. Nyt kuljetusapua halutaan tarjota myös paikallisille perheille ja nuorille suksijoille ja lautailijoille - alppikoulun yksi keskeisistä tehtävistä on edistää rinnelumilajien harrastamisen kulttuuria Kittilässä.

Ajatuksena on, että jo liikennöivä linja avataan yhteiskäyttöön – esimerkiksi nuorille, jotka haluavat käydä harrastamassa Kittilästä Sirkassa, ja kaikille jotka haluavat vaikkapa retkelle, ostoksille tai muuten Sirkan ja Levin matkailukeskuksen palveluiden äärelle. Linjaa voi hyödyntää aikataulun mukaan edestakaisin Kittilä-Sirkka-Kittilä, tai vain yhteen suuntaan. Kertamaksun lisäksi tarjolla on myös kausikortti kevään ajalle.

Nyt avattava linja on jatkoa keväällä 2023 toteutetulle kokeilulle, joka sai paljon positiivista huomiota. Harrastebussille on toivottu jatkoa lasten ja nuorten suunnalta keskustelussa Kittilän lapsiparlamentissa. Linja on koettu hyväksi autottomille kuntakeskuksessa asuville, ja sen käyttö esimerkiksi lasten ja nuorten harrastuskuljetuksiin oman auton sijaan vähentää myös kuljetusten hiilijalanjälkeä.

Harrastebussin toteutumista on edistetty Kittilän kunnan Kideve Elinkeinopalveluiden toteuttamissa kestävän liikkumisen hankkeissa, joissa yhtenä painopisteenä on ollut kestävien liikkumisvalintojen kehittäminen alueen asukkaiden arkea helpottamaan. Harrastusbussi on matalan kynnyksen palvelu, jonka avulla sekä säästetään ajokilometrejä, että vähennetään liikkumisen hiilijalanjälkeä.

Bussilinjan tilaajana on Kittilän kunta osana Levi Snow Sport Academyn toimintaa, ja sen käyttöä harrastebussina ovat tukemassa Levi Ski Resort ja Agnico Eagle Finlandin Kittilän kaivos, liikennöitsijänä toimii Tilausliikenne Olli Oy.
 

Tiedot harrastebussista


Lähtöpysäkkien osoitteet

- Kittilän koulukeskuksen pysäkki, Valtatie 9, 99100 Kittilä

- Zero Pointin pysäkki, Hissitie 8, 99130 Sirkka
 

Maanantaisin ja keskiviikkoisin linja poikkeaa Kittilästä Leville menomatkalla myös South Pointilla, ja lauantaisin poiketaan South Pointilla sekä meno- että paluumatkalla.
Myös muilta matkan varrella olevilta pysäkeiltä pääsee kyytiin ja niillä voi jäädä pois, lipun hinnat ovat osalle matkaa samat kuin koko matkalle.

 

Aikataulut

Harrastebussi liikennöi ma, ke ja la aikavälillä 15.1.2024.-30.4.2024.
 

Maanantaisin ja keskiviikkoisin:

klo 16.00 Kittilä, koulukeskus – South Point – Sirkka, Zero Point

klo 18.45 Sirkka, Zero Point – Kittilä, koulukeskus
 

Lauantaisin:

klo 9.30 Kittilä, koulukeskus – South Point – Sirkka, Zero Point

klo 16.00 Sirkka, Zero Point – South Point –  Kittilä, koulukeskus

 

 

Hinnat

5 € kerta edestakaisin

3 € suunta

30 € kausikortti, henkilökohtainen
Liput ostetaan bussista, maksu käteisellä tai kortilla.

 

Lisätiedot:

Petri Tuomikoski, alppihiihtokoordinaattori, Levi Snow Sport Academy, Kittilän kunta, puhelin 0400 341 911, petri.tuomikoski@edu.kittila.fi

Katja Kaunismaa, kehittämisasiantuntija, Kideve Elinkeinopalvelut, Kittilän kunta, puhelin 040 035 6431, katja.kaunismaa@kittila.fi

Petteri Kinnunen, sivistystoimenjohtaja, Kittilän kunta, puhelin 040 705 7486, petteri.kinnunen@kittila.fi

Raino Olli, liikennöitsijä, Tilausliikenne Olli Oy, puhelin 040 489 0000, raino@ollibus.fi

 

Lue myös aikaisempi tiedote harrastebussikokeilusta keväältä 2023:
https://kittila.fi/2023/harrastebussi-ajaa-kittila-sirkka-kittila-valia-maalis-huhtikuussa-2023

Kuva
bussi, tekstiä